Pysähdyin kaupungilla kulkiessani ihmettelemään DNA-liikkeen viriinissä ollutta Emporio Life -kännykkää, joka suurien näppäimiensä perusteella vaikutti olevan suunnattu ikäihmisille.

Koska olen törmännyt haikailuihin selkeästä "seniorikännykästä" tämän tästä, ja lähipiirissäkin moiselle löytyy kysyntää, päätin käydä tutustumassa luuriin hieman tarkemmin ja kirjata ylös muutamia havaintoja:

1677923.jpg

Käteenotettaessa puhelin oli suuresta koostaan (112x55x26mm) huolimatta yllättävän kevyt - vain 152 grammaa. Puhelin on ns. liukuläppä-mallia, eli näyttö (2,7 tuumaa) liu'utetaan pois kiitettävän suurten näppäinten (14x14mm) päältä.

1677925.jpg
Reilunkokoinen näppäimistö,
merkkivalo kertoo mm. latauksen tarpeen.

Harmillisesti myynnissä olevien luurien akut oli suojattu jollain teipillä, mistä johtuen en saanut kokeiltavakseni virrat päällä olevaa versiota, mutta valmistajan ottamasta kuvasta saanee jonkinlaisen kuvan näytöstä ja tekstistä.

1677927.jpg
Suurikokoisella näytöllä teksti on helppolukuista.

Puhelimen takaa löytyy hieman rungon pintaa syvemmälle upotettu hätäpainike, jota kolme kertaa tai yhtäjaksoisesti kolme sekuntia painamalla puhelin soittaa vuoron perään ennalta määrättyihin numeroihin (5 kpl) kunnes joku vastaa, puhelin osaa ohittaa vastaajat.

1677934.jpg
Hätäpainike.

Hätäpuheluun vastaaja täytyy kuitata puhelu minuutin sisällä vastaamisesta 0:aa painamalla, muutoin puhelin tulkitsee puhelun epäonnistuneeksi ja jatkaa soittokierrosta. Kun hätäpainiketta painetaan, lähettää puhelin tekstiviestin kaikkiin määriteltyihin numeroihin ja kertoo tulevasta puhelusta ja neuvoo kuittaamaan 0:aa minuutin sisällä vastaamisesta.

Hätäpuhelun lopettaminen vaatii normaalia pidemmän (3 s) punaisen luurin painalluksen, joten puheluan katkaiseminen vahingossa on epätodennäköisempää.

Puhelimen yläpäädystä löytyvät kytkimet virralle (3 s viive), herätykselle, näppäinlukolle (3 s viive) ja taskulampulle.

1677930.jpg
Näppäinlukko, herätys, virtakytkin ja valo.

1677936.jpg
Äänenvoimakkuuden säätö.

Valmistaja kehuu valikoita selkeiksi, mutta valitettavasti en päässyt asiaa itse toteamaan. Ohjekirjasta löytyvän piirrustuksen perusteella puhelin kuitenkin antaa toimintoja suoritettaessa ohjeita myös ruudulle:

1677942.jpg

Valikoiden syövereistä pääsee normaalitilaan laittamalla puhelimen kannen kiinni tai punaista luuria painelemalla.

Mielenkiintoinen helppokäyttötoiminto on puhelinmuistion etähallinta tekstiviestein. Puhelimen käyttäjän lähipiiri voi tallentaa puhelimeen uusia numeroita etänä lähettämällä ne tekstiviestinä muodossa: #Matti Meikäläinen#+358441234567#

Näin nopeasti arvioituna Emporio Life on erittäin varteenotettava vaihtoehto vanhuksille, heikkonäköisille tai muutoin vain selkeyttä ja suuria näppäimiä arvostaville. Hintakaan ei ole turvaominaisuuksia sisältävästä laitteesta mitenkään huima, vierailemassani DNA-liikkeessä hinta oli 229 euroa ja Coline.fi myy puhelinta postikuluineen samaan hintaan.


Emporia Life ominaisuuksien summaus:
  • Hinta: n. 229 euroa
  • GSM 900/1800
  • Mitat: 112 x 55 x 26 mm
  • Paino: 152 g
  • Näyttö: 2,7 tuumaa, oranssi taustavalo
  • Akku: Li-Ion 3,7V/1000mAh, korvattavissa kolmella AAA-paristolla
  • Valmiusaika: jopa 200 h (valmistajan ilmoitus)
  • Puheaika: jopa 3 h (valmistajan ilmoitus)
  • Pakkauksen mukana puhelimen lisäksi:
    • litium-ioni akku
    • verkkolaturi
    • suomenkieliset käyttöohjeet
  • Keskeisiä ominaisuuksia:
    • turvapainike, joka soittaa 5 ennalta valittuun numeroon
    • kovat, säädettävät soittoäänet
    • tärinähälytys
    • 200 nimen puhelinmuistio
    • automaattinen näppäinlukko
    • herätyskello
    • laskin
    • lamppu
    • syntymäpäivämuistutus
    • asetusten kopiointi tekstiviestinä
    • puhelinmuistion etähallinta tekstiviestinä
  • Saatavia lisävarusteita:
    • lautaustelakka
    • matkalaturi
    • hands-free
    • jne.

Huomasin Mobiiliblogin postauksesta, että samalta valmistaja on julkaissut mysö designatumman Emporio Life Plus -mallin, jonka kuoret ovat kolhon muovin sijaan alumiinia ja pieniä yksityiskohtia on enemmän hiottu:

1677992.jpg

Plus-mallia ei ainakaan näillä näkymin saa Suomesta, jos laite kiinnostaa, niin kannattaa kuitenkin tiedustella saatavuutta normimallin maahantuojalta.