Nikke kyseli edellisen postauksen kommenteissa olenko ollut N95:een tyytyväinen ja miten akku jaksaa. Edelleen täytyy myhäillä, että varsin mainio vekotinhan tämä on. En ole ehtinyt hankintaa katumaan vielä kertaakaan.

Pääsyy tyytyväisyyteen on, että ominaisuuksia löytyy vaikka muille jakaa ja niistä on ollut ihan oikeasti hyötyä ja iloa, erona edellisiin puhelimiini, N95 on aika moneen otteeseen vähentänyt tarvetta turvautua "oikeaan" tietokoneeseen. Pitänee muuten piakkoin julkaista kokoava lista niistä softista, joita olen puhelimeen asentanut.

Akkukestoon olen ollut myös varsin tyytyväinen. Kertaakaan laite ei ole hyytynyt kesken päivän vaikkakin monina iltoina palkit ovatkin varsin alhaalla. Toisaalta on ollut myös päiviä, että 3G-verkossakin akku on kestänyt pari päivää putkeen. 3G:n ulkopuolella pari-kolme päivää on vakiosuoritus. Virtasyöppöhän se on jos vertaa kevyemmin varusteltujen luurien kulutukseen.

Yleensä lataan puhelinta öisin, nappaan sen laturista aamu kahdeksalta ja laitan laturiin puoli yhdeltä yöllä. Päivän tyypillinen käyttöannos on seuraava:
  • 5-20 minuuttia puheluja
  • 5-20 valokuvaa ja satunnaisesti hieman videota
  • 1-5 multimediaviestia + muutama tekstiviesti/sähköposti
  • satunnaista surffailua pitkin päivää, asioiden googlettelua, RSS-syötteiden lukemista
  • Jaiku-viestien kirjoittelua & lueskelua
  • Teksti-TV:n lueskelua erillisellä softalla
  • YLE:n uutisten 3gp-videostream
  • tylsinä hetkinä (video/)podcastien latailua ja kuluttamista
  • pari kertaa viikossa Skype- tai Skype Out äänipuheluja
  • sitten muut räpistelyt kalenterissa/galleriassa/muissa softissa
  • GPS-yhteyttä tulee käytettyä lähinnä vieraissa kaupungeissa, eli ei ihan päivittäin - tosin kyllä sillä leikkii viikottain
Jos otan paljon kuvia tai roikun netissä tuntikaupalla, niin käytän puhelinta työpöydällä olevassa laturissa lyhyissä jaksoissa. Yleensä 1-2 reilun viiden minuutin latausjaksoa päivässä pitää akun tolpan korkealla pitkin päivää.

Tarkkasilmäinen varmaan huomasikin, etten kuuntele N95:llä juurikaan musiikkia. Musiikin toistoon käytän mieluummin 8 Gt:n iPod Nanoa, joka pienen fyysisen kokonsa ansiosta pystyy elämään N95:n kanssa taskussa ilman ongelmia. iPodin äänenlaatu on myös aavistuksen parempi, sillä siihen verrattuna N95:n kuulokelähtö kohisee enemmän. Podcast-käytössä se ei häiritse, mutta kannattaa huomioida, jos haluaa laitteen nimenomaan musiikkikäytöön.

Medianhallinnan puolesta ei ole juurikaan väliä käyttäisinkö iPodia vai Nokiaa, sillä Nokian Media Transfer -softan ansiosta musiikin ja podcastien synkkaaminen on varsin sujuvaa myös Macilla ja iTunesilla. Podcasteja tosin tulee ladattua 3G:n yli suoraan puhelimeenkin Nokia Podcasting -softalla, jos Nanon soittolista alkaa ehtymään.

Luulen, että tulen jatkossa käyttämään N95:n enemmän myös soittimena, sillä harkinnassa on musiikinkuunteluun ja hands free -käytöön sopivien bluetooth-kuulokkeiden hankkiminen. N95 tukee A2DP-bluetoothprofiilia, jonka avulla musiikin streamaus kuulokkeisiin tai vaikkapa autoradioon onnistuu stereona. Kuulokkeiden hankintaa on lykännyt lähinnä se, ettei Apple tue A2DP-profiilia, joten kuulokkeisen yhteiskäyttö kannettavan kanssa ei luonnistu, asian pitäisi tosin korjaantua Leopard-käyttiksen myötä.

Mitä muihin ominaisuuksiin tulee, niin saa kysellä kommenteissa lisää. Sen voin sanoa vielä, että kamera on yllättänyt moneen otteeseen positiivisesti - jopa Fotomik erehtyi myös kehumaan N95:n kuvista tekemiään printtejä. Tämä tietysti verrattuna muihin kännykkäkameroihin. N95 pärjää hämärissäkin olosuhteissa varsin mallikkaasti, eli kohinaa ei ilmene niin paljon, että kuva menisi totaalisen pilalle, vaan kuvia voi myös tarkoituksella alivalottaa. Videokin on kännykäksi varsin hyvälaatuista, mutta laatuhyppäys ei ole missään nimessä niin suuri kuin still-puolella.

***

Akkukestosta vielä, että tilasin netistä pienen irtoakun, jonka USB-pistokkeesta pystyy latailemaan taloutemme puhelimia ja mp3-soittimia. Virtaa siitä olisi riittänyt muutaman päivän tarpeisiin, mutta harmillisesti vehje oli viallinen, eli uutta odotellessa. Palataan siitä asiaan sitten myöhemmin.

***

Postaussarjassa seurataan Nokia N95 -puhelimen käyttöönottoa ja virittelyä.