Kun pieniä yritettiin kaivautua niin syvälle hiekkalaatikkoon kuin vain mahdollista, niin äiti nauroi, että pian mennään maapallon lävitse Kiinaan.

Skenaario mullistui ala-asteella kun opettaja valisti tunnelin toisestä päästä löytyvän Kiinan sijaan Uusi-Seelanti.

Näin 24-vuotispäivän aattona sitä pohtii luomaansa maailmankuvaa ja tuntee lievää epävarmuutta siinä mahdollisesti olevista epätarkkuuksista. Siispä päätin viimein tarkistaa kumpi on oikeassa, äiti vai opettaja.

Onneksi netistä löytyy välineet tähänkin hätään: Zefrankin Google Mapsin päälle koodailema näppärä työkalu kertoo, että Suomesta katsottuna toisella puolella maailmaa on...

...helvetisti vettä, eli Tyyni valtameri (vai onko se Tyynimeri?)

122997.jpg

Opettaja osui lähemmäksi, mutta jäi silti kauas, sillä Uudesta-Seelannista katsoen toisella puolella palloa on Espanja. Kiinaa tasapainottavat Argentiina ja Paraguay.

Niin sitä oppii kun (vanhaksi) elää.