Hänen mukaansa yhtiön seurannassa olevien blogien määrä ylitti 50 miljoonaa heinäkuun viimeisenä päivänä. Sifryn mukaan kasvu noudattaa edelleen sääntöä, jonka mukaan blogosfäärin koko tuplaantuu noin puolen vuoden välein. Heinäkuussa blogeja perustettiin arvioin mukaan noin 175.000 kappaleen päivätahtia.
Sifryn mukaan kasvava ongelma ovat spämmi-blogit. Technorati yrittääkin siivota niitä pois indekseistään ja eliminoida niiden vaikutusta hakutuloksiin. Spämmi poislukien yhtiö arvioi blogosfäärin tuottavan päivittäin noin 1,6 miljoonaa postausta.
Mielenkiintoista on, että englanti on kielenä vallannut ykköstilan takaisin japanilta:
- Englanti 39 %
- Japani 31 %
- Kiina 12 %
- Espanja 3 %
- Italia 3 %
- Venäjä 2 %
- Ranska 2 %
- Portugali 2 %
- Saksa 1 %
- Hollanti 1 %
- Muut kielet 5 %
* * *
Blogeista kiinnostuneille lukuvinkkinä vielä, että Työnimen Jere Majava on saanut sosiologian gradunsa, Suomalaisten weblogien verkosto keskustelevana julkisuutena, valmiiksi.