Pitänee sanoa pari sanaa siitä itse Espanjan reissustakin?

123818.jpg

Eli ensin lensimme Barcelonaan, josta saadut ensivaikutelmat olivat aika positiivisia: kaupunki oli hieman siistimpi ja pienempi kuin olin odottanut. Kadut olivat silmiinpistävän kapeita ja enimmäkseen yksisuuntaisia.

Keli oli sikäläisittäinkin paahtavan kuumaa. Parhaillaan mentiin neljänkymmenen asteen tukalammalle puolelle, joten rannalla makoilukaan ei ollut mitenkään erityisen miellyttävää. Alankin pikkuhiljaa ymmärtämään, miksi siesta on noilla leveysasteilla niin kova juttu.

Olen vieraillut euroopassa noin tusinassa eri maassa, joten odotukset palvelun saamisesta englannin kielellä eivät olleet kovinkaan korkealla. Ei siis ollut mitenkään yllätys, että katalonialaisten kielitaito käsittää aika tarkkaan katalaanin ja espanjan. Onneksi maassa kuin maassa pärjää usein vallan mainioisti piirtelemällä sormella ilmaan. Myös pseudo-espanjasta oli huomattavasti apua, se onnistuu puhumalla Kummeli-filtterin läpi englanniksi muodostettuja lauseita.

Barcelonan nähtävyyksistä kiersimme suurimman osan niistä pakollisista:
  • Barcelonetan ranta-alue
  • Goottilainen kaupunginosa, Barri Gòtic
  • Aiemmin mainittu L'aquarium de Barcelona
  • Orgaanisen arkkitehtuurin hullun sedän, Antoni Gaudin mielipuolinen Sagrada Familia -katedraali, Güelin puisto sekä Casa Milà, jonka katolla olevat patsaat muistuttivat hämmentävän paljon matkaseuranamme ollutta Flat-Ericiä:
123786.jpg
  • Ja minähän en käy missään ilman kierrosta paikallisissa nykytaiteen museoissa. Tällä kertaa ehdimme tarkastamaan MACBAssa olleen Peter Friedl -retrospektiiviin ja kansitaidenäyttelyn sekä Caixa Forum Barcelonan Històries animades -näyttelyn. Budjettimatkaajille tiedoksi, että jälkimmäisen näyttelyt ovat muuten aina ilmaisia.
  • Lisäksi kävelimme tuskaisen hikisen kierroksen Montjuïc-vuorella, jossa keskityimme lukuisten museoiden sijasta lähinnä tarkkailemaan vuoden 1992 olympialaisten tapahtumapaikan miljöötä.
  • Eräänlainen nähtävyys lienevät myös paikalliset kauppahallit – sopivan kaaottisissa röykiöistä löytyi perus liha-kala-leipä-vihannes-hedelmä-vlikoimien lisäksi myös hieman eksoottisempia mutusteltavia kuten eläinten päitä ja kieliä sekä muita sisäelimiä jotka eivät ihan enmmäiseksi tuntuisi kuuluvan ruokalautaselle. La Ramblan varrella olevasta hallista irtoaa myös, ainakin kyltin perusteella, elämyksellisimmät burritot:
123816.jpg


Niin, ja pitänee tarkentaa, että Barcelonahan ei kuulu Espanjaan, vaan Kataloniaan. Alue on yksi monista Espanjan itsehallintoalueista, jossa puhutaan myös täysin omaa katalaanin kieltä.

Aihe on jokseenkin arka. Paikalliset ovat hyvin ylpeitä katalonialaisuudestaan, joten siitä ei kannata kovin kevyesti vitsailla. Alueella äänestettiin hiljattain itsehallinnon laajentamisen puolesta selkeä kyllä, mutta monien ehdotusta vastustaneidenkin tavoitteena oli vain tarjottua laajempi autonomia tai täysi itsenäisyys.

123824.jpg

Tyhjää äänestämiseen yllyttivät lukuisat yllä olevan kaltaiset seinämaalaukset. Niitä näimme runsaasti matkamme seuraavassa kohteessa, Tortosassa, joka  on pieni, mutta tiukkaan asuttu 30.000 asukkaan kylä noin reilun parin juna-tunnin päässä Barcelonasta etelään.

Ilahduttavaa kyllä, kansainvälinen turismi ei ole ehtinyt Tortosaan, joten kaduilla näki "sitä autenttisempaa" Espanjaa.

Anteeksi, Kataloniaa piti sanomani.

Katalonialaisilla on muuten jokin outo fiksaatio ulostamiseen. Törmäsimme kakkaamista esittäviin matkamuistoihin ja symboleihin pitkin matkaa.

123826.jpg

Tämä tuntuu sopivalta lopetukselta tähän hätään. Palaamme aiheeseen varmasti vielä uudemman kerran.

Nyt vetäydyn pakkaamaan ja aamulla otan suunnan kohti Espoon Asuntomessuja.