Taloyhtiömme hallitus lankesi Soneran markkinointiansaan ja teki sopimuksen, jonka ansiosta aiempi saman yhtiön toimittama jaettu 8 Mbit/s yhteys korvaantui asuntokohtaisilla yhden megan kaistoilla (asuntokohtainen veloitus pysyi samassa parissa hassussa eurossa per kk).

Eräs hallituksen jäsen perusteli päätöstä logiikalla, että 29 asuntoa kertaa 1 Mbit/s on paljon parempi kuin 8 Mbit/s jaettuna 29 asunnolla, mikä ei tässä tapauksessa pidä mitenkään paikaansa, sillä asukkaamme eivät roiku netissä hanat auki 24/7.

Koska ihmisten perussurffailu ei vaadi juuri lainkaan kaistaa ja koska harva asukkaistamme tuntuu käyttävän nettiä mitenkään fanaattisesti, vanha systeemi tarkoitti sitä, että satunnaisella käyttäjällä vaikutti aina olevan käytössään reilut kaksi megaa kaistaa, yleensä tavaraa tuli reippaat 4 megabittiä sekunnissa ellei enemmänkin.

Nyt asuntokohtainen nopeuskatto on lukittu yhteen megaan ja kaista jää käytännössä sen alle. Nopeusero vanhaan on sitä luokkaa, etten jaksa enää hetken mielijohteesta ladata mp3-soittimeen tuoreita podcasteja työmatkalle - ennen parin jakson lataamiseen meni muutama kymmenen sekuntia, nyt lataamiseen täytyy erikseen varata aikaa minuuttitolkulla, mikä ei useimmille olisi varmaankaan ongelma, mutta teknoutopioissa elävälle minälleni se on aikamoinen pudotus maan pinnalle.

Kaistan supistuminen on saanut minut havahtumaan myös siihen kuinka naurettavan isoja Mac OS X:n päivitystiedostot ovat, eikä Skype-puheluissakaan ei voi enää oikein käyttää videota ilman, että nykiminen alkaisi häiritsemään.

Toki kaistaa voi hilata suuremmaksi lyömällä rahaa tiskiin. Vanhaan lifestyleen pääsisin edullisimmillaan 19,90 € kuussa kustantavalla 10 megan kaistalla, mikä olisi jopa kohtuullista, ellei se olisi vuositasolla yli 200 euroa enemmän kuin minun on tähän mennessä tarvinnyt käyttökelpoisesta netistäni maksaa.

Ottaapa nyt päähän (paitsi itseäni, myös niitä, jotka eivät saa kämppäänsä kahdella kympillä kuussa edes sitä kämäistä megan rööriä).