Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Tarjolla rajapintaa eduskunnan äänestystietoihin

Mikko Heikkinen on rakentanut ja julkaissut kokeiluvaiheessa olevan rajapinnan eduskunnan äänestystietoihin. Kuten sivuilla olevista esimerkeistä näkyy, kypsyessään kyse on aivan erinomaisesta työkalusta toimittajille ja kaikille muille kansanedustajien ja puolueiden todellisesta äänestyskäyttäytymisestä kiinnostuneille. Eduskunnan omien sivujen kautta edustajien ja puolueiden käyttäytyminen on tehty tarpeettoman (vai tarkoituksellisen?) vaikeaksi.

Jos yksityinen kansalainen voi parantaan vertaistensa tiedonsaantimahdollisuuksia tällä tavalla, niin voi toivottavasti kiinnostusta ja resursseja löytyy vastaavien rajapintojen kehittämiseen myös valtion taholta.

 

(via @osulop)




Reindeerspotting

Tämä vaikuttaa kirkkaasti kiinnostavimmalta kotimaiselta hetkeen. Autenttisesta kuvamateriaalista koottu dokumentti rovaniemeläisen narkkarin elämästä muutaman vuoden takaa. Elokuvassa nähdään suorasukaista huumeidenkäyttöä ja rötöstelyä, alla nähtävän trailerin ulkomaanmatkallekin on lähdetty ryöstörahoilla.

Avaa video YouTubessa

Dokumentin korkea ikäraja (K18) on puhuttanut paljon jo etukäteen, sillä leffan nähneet ovat pitäneet sitä parhaana mahdollisena huumevalistuksena. Asiasta voi itse kukin ottaa kantaa Valtion elokuvatarkastamon sivuilla.

Nelosen Ruutu.fi-palvelussa voi nähdä (flash-video) pari kohtausta lisää.

Muita juttuja aiheesta:




Vaatimus raiskausvapaasta teknologiasta

Wall Street Journalin D -konferenssissa Eve Ensler peräänkuulutti kuluttajia vaatimaan laitteita, jotka ovat rape-free.

Taustalla on tosiasia, että monissa raaka-aineiden lähdemaissa, kuten Kongossa, monet naiset joutuvat raiskausten uhreiksi ja raiskausta käytetään maiden sisäisissä konflikteissa systemaattisena aseena väestöä vastaan.

Ensler ja hänen perustamansa V-Day -liike vaativatkin konlfiktialueiden raaka-aineista hyötyviä elektroniikkavalmistajia ottamaan vastuuta ja tuomaan taloudellisella vallallaan suojaa paikalliselle väestölle. Ansioituneet teknologiavalmistajat voisivat vastineeksi saada tuotteisiinsa merkinnän raiskausvapaudesta, joka toisi imagollista kilpailuetua verrattuna passiivisten valmistajien tuotteisiin.




Jyrki Kasvi Brysseliin, vaalitilaisuus verkossa ti 19.5.

Europarlamenttiin Suomea edustamaan pyrkivän Jyrki Kasvin vaalitilaisuus tiistaina 19.5. kello 20, paikkana http://connect.humac.fi/jyrkikasvi.

Connect Pro -järjestelmällä toteutettavaan tilaisuuteen mahtuu yleisöä 1.500 henkeä. Osallistumiseen ei tarvitse normaalisurffailukelpoista selainta kummoisempaa ohjelmistoa. Lue myös Kasvin blogissaan esittämä kutsu.

Kuten varmaan jo arvasittekin, Jyrki on valintani kesäkuun Europarlamenttivaaleissa - Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 7.6.2009 ja ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 27.5.-2.6. ja ulkomailla 27.-30.5. Ennakkoäänestystä ei toimiteta helluntaipäivänä sunnuntaina 31.5. Suomi on näissä vaaleissa yhtä vaalipiiriä, eli kaikki voivat äänestää Kasvia ;)

Pakko sanoa, että melkein harmittaa olla työntämässä pätevää miestä kotimaan politiikasta EU-piireihin, mutta Bryssel on se paikka, jossa tätä maailmaa pääsee ehkä astetta paremmin korjaamaan.

Vaalikassaan voi tehdä lahjoituksen täällä.

 




KHO korjaa sähköisen äänestyksen jättämää luottamuspulaa

Kun olen asiasta jo kerran, pari tai kolme kertaa kirjoittanut, niin merkitään muistiin vielä viime syksyn kuntavaaleissa koetun sähköisen äänestyspelleilyn onnellinen loppu.

Korkein hallinto-oikeus kumosi Karkkilan, Kauniaisten ja Vihdin kunnallisvaalien tulokset ja määräsi järjestettäväksi uudet vaalit. TietoEnatorin (nyk. Tieto) huonosti toteuttama ja riittämättömästi testaama, asiantuntijoiden laajalti haukkuma ja oikeusministeriön hyväksymä järjestelmä johti 232 äänen tarpeettomaan hukkaamiseen.

Nostan hattua asian ratkaisseille hallintoneuvoksille, Pekka Vihervuorelle, Anne E. Niemelle, Sakari Vanhalalle ja Riitta Mutikaiselle - palautitte merkittävän osan siitä luottamuksesta, jonka olin jo yhteiskuntaa ja vaalijärjestelmää kohtaan menettänyt.

Aiheesta myös mm. Effi ja Jyrki Kasvi.

Kommentoi!
Kategoriat: yhteiskunta



Tupakan piilottamisesta

Tuore lakiehdotus piilottaisi tupakkatuotteet kaupoista (HS). Vaikka kätkeminen potentiaalisesti tekee tupakka-askista entistä kovemman statussymbolin ja kielletyn hedelmän, niin uskoisin siirron hankaloittavan tupakan saatavuutta. Itse ainakin muistan kuinka ala-asteella luokan kovikset hankkivat tupakkansa lähinnä varastamalla.

Kokkolan Prisma on varmaan paikallisten kovisten suosiossa, sillä siellä tupakkaan käsiksi pääsee konttausikäinenkin:

Ja jos tupakoimaton nuori ei muuten löydä tietään tupakkalaareile, niin Prismassa houkuttimena käytetään viereen sijoitettuja makeisia:

Kätkentälait, tervetuloa vaan.

***

Kuvat otettu joulukuussa 2008.




Kuinka Yhdysvalloissa valitaan presidentti

Jatketaan videolinjalla. Tämä olisi ollut hieman ajankohtaisempi syksyllä, mutta koskaan ei varmana ole liian myöhäistä vääntää rautalangasta miten USA valitsee presidenttinsä.


Avaa video YouTubessa

Kannattaa tutustua CommonCraftin muihinkin In Plain English -esityksiin.




OK + OK = Not OK

Viime sunnuntain kunnallisvaaleissa kokeiltiin sähköistä äänestystä Vihdissä, Kauniaisissa ja Karkkilassa. Sähköinen äänestystapahtuma epäonnistui yhteensä 232 tapauksessa, mikä vastaa 1,9 % kaikista sähköisenä annetusta äänistä.

Epäonnistumisia tuli Vihdissä 122, Kauniaisissa 61 ja Karkkilassa 49 kappaletta. Jos lukemia vertaa alimpiin henkilökohtaisiin äänimääriin, joilla pääsi valtuustoon - Vihdissä 77, Kauniaisissa 49 ja Karkkilassa 35 - voidaan todeta, että hävikit olivat huomattavia ja vaalien lopputuloksen kannalta potentiaalisesti ratkaisevia.

Kirjanpidon vuoksi tiedetään, keiden äänestäjien äänet jäivät antamatta, eli täydentävä jälkiäänestys on mahdollista, muttei järkevää, sillä tällöin näillä 232 henkilöllä olisi muita äänestäjiä suurempi valta tietoisesti vaikuttaa vaalien tulokseen nostamalla rajan alla olevia.

Oikeudenmukaisinta olisi järjestää kokonaan uudet kunnallisvaalit kyseisissä kunnissa. Se olisi toki raskasta ja kuormittavaa, mutta yhteiskunnankin on tunnustettava virheensä ja kannettava vastuu.

Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) mukaan äänestystä ei kuitenkaan tulla uusimaan. Hesarissa hän syyttääkin äänestäjiä tapahtuneesta:

"Osoittautui, että järjestelmä ei ole ollut se ongelma, vaan sittenkin ihminen", Brax sanoi viitaten siihen, että 232 äänestäjää ei ollut hoksannut painaa ok-nappulaa äänestämisen jälkeen selkeistä ohjeista huolimatta.
- HS.fi 28.10.2008

Höpöhöpö, ongelmana ei ollut ihminen, vaan äänestysjärjestelmän toteutus. Ohjeistuksesta voidaan olla montaa mieltä, mutta mielestäni sähköinen järjestelmä voidaan tehdä itsensä selventäväksi niin, ettei irrallista ohjeistusta periaatteessa edes tarvita. Ja jos otetaan huomioon fakta, että joka 50. äänestäjä (ja nämä olivat vielä erikseen kiinnostuneita sähköäänestyksestä) epäonnistuu, niin ohjeistus ei todellakaan ollut selkeää tai sitten se oli väärin sijoiteltu.

Jos katsotaan oikeusministeriön ohjevideota, niin voimme paikantaa ilmeisen ongelman: Syötettyään äänestyskorttinsa, äänestäjä näppäilee ruudulle ehdokkaansa numeron ja painaa OK (vrt. kirjoitat numeron lapulle ja pudottaa sen uurnaan). Mutta ähäkutti, sitten pitääkin painaa vielä uudelleen OK:ta.

Jos äänestäjä tulkitsi hyväksyneensä numeronsa jo ensimmäisellä OK:lla ja poisti sen jälkeen äänestyskorttinsa, homma meni ketuiksi ja ääni jäi antamatta. En tiedä millaisen virheilmoituksen systeemi tuolloin antaa, jos ylipäätään antaa.

On ihan fiksua, että äänestäjä saa vielä esille antamaansa numeroa vastaavan ehdokkaan nimen ja näin varmistua siitä, että ääni on menossa oikealle henkilölle. Ei ole kuitenkaan mitään järkevää estettä sille, että nimi ilmestyisi ruutuun sitä mukaa kuin äänestäjä kirjoittaa numeroa. Tai sitten ensimmäisessä napissa voisi OK:n sijasta lukea vaikkapa "Tarkista (nimi)" ja jälkimmäisessä "Äänestä (ehdokasta)".

Lisäys: WTF! Hesari kertoo, ettei äänestysjärjestelmän käytettävyyttä edes testattu tavallisilla äänestäjillä:

Oikeusministeriön vaalijohtajan mukaan järjestelmää ei kokeiltu tavallisilla kansalaisilla, vaan luotettiin muun muassa vaaliviranomaisten, kuntien edustajien ja järjestelmän toimittaneen TietoEnatorin henkilöstön tekemään testaukseen. - HS.fi 29.10.2008

Aivan käsittämätöntä pelleilyä. Järki ei riitä!
***

Pahinta tässä on, että nämä käytettävyysongelmat ovat nyt testattavan sähköisen äänestysjärjestelmän pienin epäkohta. Pahempaa on fyysisten todisteiden ts. paperisten varmuuskopioiden puute (miksei äänestäjä saa tulostetta, jonka hän voisi edelleen viedä uurnaan?) ja järjestelmän kaupallinen ja suljettu luonne (ulkopuoliset riippumattomat tahot eivät voi tarkkailla vaaleja ja varmistaa, ettei järjestelmä ole manipuloitavissa). Lisää puutteista voi lukea EFFI:n tiedotteesta.

Edit: typo

Lisäys: Vaiheisella lisää samansuuntaista kommenttia ja linkkejä.