GooseGrade-plugin Wordpress-käyttäjille mahdollistaa korjaus- ja muutosehdotusten keräämisen lukijoilta.
Esimerkiksi kirjoitusvirheen bongannut lukija voi näppärästi maalata virheellisen kohdan ja ehdottaa oikeaa muotoa. Ehdotus siirtyy tarkastettavaksi blogin kojelautaan, josta blogin haltija voi myös hyväksyä muutoksen nappia painamalla.
Koska kyseessä on "vain" plugari, toiminnon (ja sen käyttötaidon) levinneisyys jää varmaan pieneksi, mutta hyvän yleisösuhteen saavuttaneissa asiablogeissa tälle varmaan löytyy käyttöä.
Mitä veikkaatte, minä vuonna verkossa toimivat uutispalvelut ottavat vastaavan käyttöön?
Zoomii.com on verkkopalvelu, joka esittää Amazon.com-verkkokaupan kirjoja virtuaalisessa kirjahyllyssä. Ideana on hakea hieman samankaltaista hyllyjen silmäilyfiilistä kuin perinteisen kirjakaupan tarjontaa kurkkiessa:
Zoomiin kautta voi myös lisätä kirjoja Amazonin ostoskoriin, joten kirjoja verkosta paljon ostavalle tämä on ihan oikeasti käytännöllinen työkalu - etenkin kun palvelun käytöstä ei tarvitse maksaa ektraa verrattuna suorashoppailuun Amazonin omalla sivulla.
Delicious on ehkä tunnetuin ja käytetyin sosiaalisia toimintoja tukeva kirjanmerkkipalvelu webissä. Harmillisesti sen käyttöliittymän kehitys on hieman jämähtänyt (Yahoo kyllä paiskii kuulemma töitä, mutta mitään ei tule ulos), jättäen etenkin arkistojen hallinnoinnin varsin hitaaksi toimenpiteeksi. Toki esim. Firefox-selaimeen saatavien lisäpalikoiden avulla arkistoa pääsee sorkkimaan, mutta kunnolliseen suursiivoukseen niistä ei ole.
Sitten törmäsin Macille saatavaan Cocoalicious-ilmaissoftaan, jonka avulla käyttäjä voi esikatselun kera selata arkistoaan ja nopeasti muokata kirjanmerkkiensä tietoja tai kokonaan poistaa vanhoja ja turhia merkintöjä. Lisäksi käyttäjä voi antaa linkeilleen tähtiluokituksia, joka voi auttaa niiden parhaimpien linkkien paikallistamisessa.
Monet kovalevykamerat, kuten esim. monet JVC:n mallit tallentavat otokset .MOD-päätteisinä tiedostoina, jotka toimivat kyllä useimmissa Windows-softissa heittämällä, mutta Mac OS X:n kanssa nousee seinä vastaan.
Ratkaisuna mm. Apple myy maksullista kodekkia, mutta koska useimpien mielestä Steve-setä on jo omansa ansainnut, on tarjolla myös ilmainen ffmpegX-softa, jolla MOD-tiedostosta saadaan käännettyä esim. .AVI-tiedosto, jota myös iMovie tai Final Cut -editointiohjelmat ymmärtävät.
Huomaa, että joudut lukemaan asennusohjeet normaalia next-next-next -klikkailua tarkemmin, sillä asennusta varten on vielä ladattava ainakin kaksi tiedostopakettia (mpeg2enc -tiedosto sekä samassa läjässä tulevat mencoder ja mplayer), joiden tuoreet latauslinkit löytyvät ffmpegX:n download-sivulta.
Tämä nyt yhtenä ratkaisumallina ongelmaan, johon törmännyt viimeaikoina yhä useammin ja useammin. Jos jollakulla on lisävinkkejä ja vaihtoehtoja, niin kommentoikaa toki.
Kannattaa kurkkia myös kameravalmistajan ohjekirjaa ja asennus-CD:tä, hyvässä lykyssä sieltä löytyy virallinen ajuri/kodekki, mutta pari löytämääni vaihtoehtoa perustuivat videon perinteiseen sekunti sekunnilta kaappaukseen, joka puolestaan syö puolet kovalevykameroiden käytettävyysideasta.
Adobe julkisti ilmaisen Acrobat.com-palvelun, joka tarjoaa varsin näpäkän web-pohjaisen, joskin Flashin päällä pyörivän, paketin työkaluja sekä 5 Gt tilaa tiedostoille omaa säilytystä (My Files) tai kavereille jakamista (Share) varten.
Buzzword on tekstinkäsittelysofta, joka taitaa taitaa suunnilleen samat temput kuin Google Docs, mutta hienommilla kuorilla.
Mielenkiintoisimpana herkkuna on kuitenkin Adobe Connect Now, joka muistuttaa Pro-isoveljeään eli mahdollistaa web-konferenssit ruudun- ja tiedostonjakoineen, web-kameroineen, chatteineen ja muistioineen. Ilmaisversiossa osallistujamäärän katto tulee vastaan jo kolmessa (verrattuna pron 1500), mutta sekin riittänee varmaan aika moneen tarpeeseen.
Jos nämä ihastuttavat, niin muistakaa myös Photoshopin ilmainen online -versio Photoshop Express.
Olen testannut Firefox -selaimen kesällä julkaistavan 3-version ensimmäistä julkaisukandidaattia (release candidate 1) n. 5 minuuttia, ja suosittelen sitä heti muillekin kokeiltavaksi.
Ensimmäisenä vaikutuksen tekee selvästi parantunut nopeus. Firefox 2 ripeytyi jo huomattavasti kun nettiyhteytemme päivittyi 100-megaiseksi (naurettavaan 29,90 € kk-hintaan, I might add) ja vanha koneeni vaihtui MacBook Pro:hon, mutta selaimen päivitys toi vielä oman pienen lisäsykäyksensä.
Kuville on tarjolla 2 mukavat gigaa ilmaista tilaa ja ne ovat linkitettävissä muualle verkkoon. Jonkinasteista yhteistyötä tuntuisi olevan myös Picasa Web Albumsin, Photobucketin ja Facebookin kanssa.
Nyt se sitten tapahtui, eli maanmainio Picnik-kuvaeditori integroitui Flickriin. Aikaisemminkin Flickr-kuvien editointi oli Picnikilla mahdollista, mutta homma hoituu suoraan Flickrin sivuilta. Tarkkailkaa työkalurivejänne.
Ehdin jo toivoa, että maksaville Flickr-käyttäjille avautuisivat editorin maksullisetkin toiminnot, mutta luonnollisesti jättivät vielä rahastamisen varaa. Mutta peruseditoristakin löytyy niin paljon ja kaikkea, että ei voi olla kuin tyytyväinen.
Tehdäänpäs vielä nopea summaus mitä kaikkea Flickrin Picnik-pakista löytyy.
Perustoiminnot:
Undo/redo (loputon historia)
Liukukytkimellä tehtävä zoomaus
Full screen -mahdollisuus
Mahdollisuus tallentaa editoitavan päälle tai uutena kuvana
Käyttöliittymä toimii Flashilla. (Osaako joku kertoa, pelittääkö editori jollain mobiililaitteella, kuten Nokian internet tableteilla?)
Edit-välilehti:
Auto-Fix - automaaginen kuvan parannus/korostustoiminto. Useimmiten toimii, joskus ei.
Rotate - kuvan kääntäminen: kierto vas./oik., horisontaalinen/vertikaalinen peilaus, vapaa kierto (apuna asteet ja ruudukko)
Crop - kuvan rajaus, hiirellä tai numeroin, useita valmiita suhteita
Resize - koon uudelleen määrittelu, pikselit/prosentit
Exposure - valotus: auto-fix, kirkkaus & kontrasti, lisäksi advanced-valikko, jonka alla histogrammi ja highlights, shadows & brightness
Sharpen - kuvan terävöitys, maksullisena lisätoimintona epäterävä maski, jossa säätöinä radius & strenght.
Red-eye - punaisten silmien poisto keskelle silmää klikkaamalla.
Create-välilehti:
Effects: Perusefekteissä piisaa: black & white, sepia, boost, soften, vignette, matte, invert ja doodle, jossa kuvan päälle voi piirtää vapaalla kädellä. Lisäksi rahalla saisi efektit: infrared film, lomo-ish(!), holga-ish, HDR-ish, night-vision, cinemascope, tint, duo-tone, heat map, cross process, gooify, pixelate, posterize, film grain sekä varsin mainionoloinen kolmikko: focal b&w, focal soften ja focal pixelate.
Text - tekstityökalussa riittää toimintoja ja fontteja (premiumina lisää), ainoa mikä selkeäsi puuttuu on mutkalle kääntely ja perspektiivien vääristely.
Shapes - Peruskuvioita ja clip-artia, näin joulun alla löytyy varsin mukavasti sesonkikuvia. Ilahduttavana yksityiskohtana valikoimasta löytyy myös CC-lisenssin symbolit. Ja premiumina kuvioita löytyy luonnollisesti lisää.
Touch up - Meikkipussista löytyy kaksi maksullista toimintoa, hampaiden valkaisu ja roskien (finnien) poisto.
Frames - Kehyspuoli on toistaiseksi hieman vaisu - ilmaiseksi tarjolla on reunojen pyöritys kehyksellä tai ilman. Premium-puolelta museum matte mielenkiintoisemmat drop shadow ja "polaroid".
Varsin kattava paketti, joka tuo palveluun rutkasti lisäarvoa. Toimintoja läpikäydessäni alkoivat myös premium-toiminnot kiinnostamaan, mutta 24,95 $ dollaria tuntuu hieman suolaiselta hinnalta kun itse Flickrin pro-tili maksaa saman verran. Kympin voisin vielä maksaakin.
Pientä lisäkatetta premium-rahalle saa tietenkin myös varsinaisen Picnik.com -editorin toiminnallisuuksien laajentumisesta, sillä tällöinen lisäefektit voi päästää valloilleen myös Picasassa, Facebookissa, Photobucketissa, Webshotsissa tai omalla koneella olevissa arkistoissa.
Hehkutin jo taannoin Picnik.comia, joka on edelleen varsin mainio web-pohjainen kuvankäsittelysofta. Sen avulla on jo pitkään pystynyt käsittelemään omalla Flickr-tilillä olevia kuvia, mutta kätevämpäähän olisi jos toiminnot löytyisivät suoraan Flickrista...
...siksipä uutinen Picnikin sulautumisesta Flickriin onkin varsin mieluisa.
Lisäys: Toinen Flickr-aiheinen uutinen liittyy Windows Vistan päivityksiin. Päivityksen myötä kuvien postaus Vistan kuvien hallinnasta eli Windows Live Photo Gallerystaonnistuu varsin suoraviivaisesti ja käyttöjärjestelmätasolla lisätyt tägit siirtyvät automaagisesti myös Flickriin :)
Mashuppihan on yksinkertaistettuna (webpohjainen) palvelu, joka yhdistää muiden palvelujen tarjoamia tietoja yhteen luoden samalla jotain uutta. Esimerkkejä Googlen julkaiseman työkalun hedelmistä voi ihailla galleriasta.
Gallerian ja ensimmäisten1arvioiden2 perusteella Googlen viritys on tarkoitettu Yahoo Pipesia rankempaan toimintaan, joten voi olla, että hyötykäyttö jää itseltäni väliin (sillä en vain osaa).
GPLv3 on kaiken kuulemani perusteella tosi tärkeä juttu ja sisältää merkittäviä eroja verrattuna versio 2:een. Mutta mikä hitto on GPLv3 ja miten se minua hetkauttaa?
Lienee ihan korrektia mainita, että kesän tullen yritän nauttia muunkin kuin näyttöpäätteen loisteesta, eli päivitystahti ei tule olemaan kovin hurja. Ellen sitten vapauta varastoon jääneitä N95-juttujen luonnoksia...
Noh, vaikka kirjoittaminen jäisikin vähälle Onneksi blogeja voi kuitenkin sentään lukea myös offline. Google Readerin käyttäjät voivat Gearsin avulla ladata läjän tuoreimpia postauksia esim. läppärille luettavaksi junamatkaa varten.