Aloin viimein toteuttamaan pitkään päässäni muhinutta ajatusta ja siirrän bloggaamiseni painopistettä eri blogiin. Jatkossa olen henkisesti enemmän läsnä osoitteessa http://erkka.wordpress.com otsikon "Teknodeterministinen humanisti" alla.
Bloggaamisen hiipumiseen täällä ovat vaikuttaneet ensinnäkin tekniset syyt sekä toisekseen sekalaisen arkiston henkinen muotti. Jälkimmäistä syytä on vaikea avata selkeästi, sanotaan vain, että parempi fokusoituminen itseä ammatillisesti kiehtoviin aiheisiin tuntuu helpommalta uudessa blogissa. Olen jo aikaisemmin kokeillut eri aiheiden hajauttamista eri blogeihin (perustinMainio-blogin jo aiemmin) ja olen ollut tyytyväinen itselle jäävään tuntumaan.
Jatkan varmasti myös sekalaisten juttujen päivittelyä myös tänne. Luulen, että linja jatkuu täällä pitkälti samantyyppisenä kuin useimpien viimeisten postausten kohdalla – esimerkiksi jatko-osa iPhone-softasuosituksille ilmestyy täällä.
Yksi tekninen muutos on käyttäminen uudelleenohjauksen muuttuminen. Tähän asti kommenteoidessa allekirjoituksenanikin käyttämäni alidomain http://blog.erkka.com on tuonut tähän blogiin, mutta vaihdan sen piakkoin osoittamaan Teknodeterministiseen humanistiin. Muutos vaikuttaa sekoittavasti minimaaliseen määrään linkkejä, sillä yksittäisiin täällä oleviin postauksiin osoittavat linkit ovat poikkeuksetta erkka.vuodatus.net -alkuisia.
Jos haluat seurata bloggaustani syötteenlukijan avulla, alla on ajantasaiset feedit, joista valita itselleen sopivimmat tai vaikka kaikki:
Saksalaisen DFKI:n Text 2.0 -konsepti vaikuttaa hienommalta kuin nimensä puolesta kuulostaa. Ideana on, että sähköisen lukulaitteen kamera tarkkailee lukijan katsetta ja reagoi siihen. Tuloksena esim. lukukohdan mukaan vaihtuva kuvitus, äänitehosteet, automaattiset sanakirjat sekä kirjanmerkit. Eli käytännössä kyseessä on eräänlainen katseeseen perustuva mouse over – verkkosivulla toimintoja käynnistelläänkin HTML-tageihin lisätyillä javascriptimaisilla komennoilla kuten onFixation, onGazeOver ja onRead.
Hemmetin hieno idea, joka sovellusalueet ovat rajattomat. Kuvitelkaa katseherkkä sopimus, joka oikeasti vaatii avainkohtien läpilukemisen ennen verkkopalvelun käyttöönotoa. Tai vaikkapa lukutaitoon mukautuva koulukirja, joka myös valvoo läksyjen lukua.
Text 2.0 -konsepti tuottanee myös mielenkiintoisia ratkaisuja pitkien verkkosivujen esittämiseen. Ongelmana on, kuten Jakob Nielsenin tuoreessa kirjoituksessa todetaan, että ensimmäinen ruudullinen verkkosivusta saa 80% huomiosta, mutta käyttäjät ärsyyntyvät sisältöjen hajoittamisesta useille lyhyille sivuille. Ehkä katseohjaus voisi pitää kirjaa jo luetusta ja automatisoida ruudun vieritystä tai sisältöjen vaihtoa ruudulla. Ylläolevan videon lopussa oleva silmäilymoodin kaltainen tila voisi myös auttaa tekstin haltuunottoa heti ensimmäisellä ruudullisella.
En kuitenkaan lähtisi odottamaan ketseherkkiä sovelluksia saati verkkosivuja kuluttajien saataville vielä hetkeen. Katseentunnistavat kamerat vaativat infrapunalähettimen ja -kameran (kts. video alla), eli rautaa ei ole kuluttajalaitteissa ja käyttöjärjestelmät sekä selaimet vaativat lisäosia, ellei tukea lisätä tulevaisuuden versioihin.
Katseohjauksen popularisoituminen vaikuttaa aika epätodennäköiseltä tietokoneissa, mutta kuten Kari Haakanakin omassa postauksessaan pohti, tarpeeksi tiukkaan kontrolloidut tuotekokonaisuuksissa (kuten Applen iPad) voidaan ottaa hyvinkin lentäviä lähtöjä. Ja onhan uuden sukupolven kameraohjausta tulossa pian ihan kaupan hyllyillekin, sillä Microsoft on luvannut tuoda pelaajan kehonliikkeitä kameroilla ja sensoreilla tarkkailevan Natal-ohjaimen Xbox 360 -pelikonsolille jo tämän vuoden puolella.
Mikko Heikkinen on rakentanut ja julkaissut kokeiluvaiheessa olevan rajapinnan eduskunnan äänestystietoihin. Kuten sivuilla olevista esimerkeistä näkyy, kypsyessään kyse on aivan erinomaisesta työkalusta toimittajille ja kaikille muille kansanedustajien ja puolueiden todellisesta äänestyskäyttäytymisestä kiinnostuneille. Eduskunnan omien sivujen kautta edustajien ja puolueiden käyttäytyminen on tehty tarpeettoman (vai tarkoituksellisen?) vaikeaksi.
Jos yksityinen kansalainen voi parantaan vertaistensa tiedonsaantimahdollisuuksia tällä tavalla, niin voi toivottavasti kiinnostusta ja resursseja löytyy vastaavien rajapintojen kehittämiseen myös valtion taholta.
Bongasin tänään Helsingin Sanomien verkkolehden(1 puolelta ainakin itselleni uuden toiminnon: Lehtihyllyn. Tai oikeastaan kyse leikekirjasta, sillä toiminto mahdllistaa yksittäisten artikkeleiden muistiin laittamisen lyhyen (160 merkkiä) muistiinpanon kera:
Tallennetut artikkelit löytyvät sitten Lehtihylly-välilehdeltä.
Voidaan tietenkin kysyä, että löytyykö tälle toiminnolle rakoa kun on jo Delicious ja miljoona muuta enemmän tai vähemmän sosiaalista kirjanmerkkipalvelua? Vastaukseni on: kyllä löytyy. Suurin osa Hesarin ja muiden kotimaisten sanomalehtien lukijoista ei ole webin kirjanmerkkipalveluista kuulleetkaan ja useimmat kääntyisivät varmasti kannoillaan jo englanninkielisen käyttöliittymän nähdessään.
Askel on siis oikeaan suuntaan ja kehittyessään se voi hyvinkin edistää käyttäjien sitoutumista lehteen. Hyvä kysymys on, että mitä tapahtuu jos lopetan tilaukseni? Menetänkö myös lehtileikkeeni? Fyysisessä maailmassa se olisi absurdia, toivottavasti digipuolella on mietitty asiaa myös asiakkaan kannalta.
Pidän peukkuja toiminnon laajenemiseksi myös ei-maksullisella puolella oleviin uutisiin ylipäätään sisältöyksiköihin kuten vaikkapa sarjakuviin. Toiminnallisuus voisi olla myös jonkinlainen täky saada ei-maksavat lukijat rekisteröitymään ja samalla vakiinnuttamaan nimimerkkinsä uutisten keskustelupalstoilla – vakiopseudonyymin käyttäytymistä kun kontrolloidaan satunnaista puskahuutelunimikettä tarkemmin.
Suotavaa olisi myös laajentaa toiminto myös muihin Sanoman lehtiin – se tosin vaatisi pellin alla isompaa remonttia. Lehtihyllyn sarakkeista näyttäisi löytyvän yhtenä erottelijana HS-logo, joten ehkä usean lehden järjestelmään on jo teknisesti valmistauduttu (ellei erottelu tule vain HS/Nyt/Kk-liite -välille).
Hienoa olisi jos mobiilisivusto ymmärtäisi maksavia käyttäjiä ja myös sitä kautta pääsisi verkkolehteen ja lehtihyllyyn käsiksi.
Ja vielä vieno pyyntö Sanoman suuntaan: eikö sivusto voisi oikeasti muistaa kirjautumistani jos niin haluan? Toimintoa on lupailtu jo pidemmän aikaa.
***
1) Hesarin verkkolehti, eli ei HS.fi vaan sen alta löytyvät maksullisen digilehti-osion alta löytyvä verkkolehti, joka on siis html-muotoinen versio päivän printtilehdestä, mutta ei ole kuitenkaan se flash-pohjainen selailtava näköislehti.
PubSubHubbub on nimihirviö, johon verkkoviestinnästä kiinnostuneiden kannattaa kiinnittää huomiota. Sana sisältää viittaukset julkaisemiseen (publish), tilaamiseen (subscribe) ja hubiin (="keskitin", hub).
Lyhyesti sanottuna PubSubHubbub lisää RSS-syötteiden tehokkuutta ja käyttökohteita – peruspotentiaali avautuu aika hyvin projektisivulta löytyvän slideshown ja RSS-pioneeri Dave Winerin blogipostauksen avulla. Namedropping-hengessä voidaan muuten mainita, että proggiksen takana on mm. LiveJournal-perustaja Brad Fitzpatrick.
Mutta otetaanpas vielä kupletin juoni omin sanoin suomeksi, mutta disclaimerina mainittakoon, etten tunne teknistä puolta ulottuvuutta kovin hyvin, joten syvällisempää (ja kriittisempää) näkemystä kaipaavien kannattaa tutustua PubSubHubbubin working draftiin.
Eli otetaanpas esimerkiksi blogien seuraaminen RSS-syötteen avulla, ja kuinka PubSubHubbub muuttaa sitä.
Perinteisessä mallissa meillä on blogi (julkaisija, pub) ja sen yleisö (tilaaja, sub). Blogi tarjoaa RSS-syötteen, jonka yleisön jäsenet voivat tilata käyttämäänsä RSS-lukijaan.
Homma toimii niin, että RSS-lukija kyselee ("pollaa", engl. polling) säännöllisesti blogilta onko uutta sisältöä julkaistu – jos on, RSS-lukija näyttää sisällön tai sen otsikon. Blogin yleisön ei siis tarvitse käydä turhaan kurkkimassa blogiin uuden sisällön varalta, vaan RSS-lukija tekee sen heidän puolestaan. Kätevää? Yleisön kannalta kyllä, mutta ongelmana on, että RSS-lukija tekee moninkertaisesti enemmän turhia käyntejä blogissa (syötteen XML-tiedostossa) kuin yleisö manuaalisesti jaksaisi. Tämä aiheuttaa turhaa kuormaa julkaisijan palvelimelle.
Mm. tähän ongelmaan ratkaisua tuo PubSubHubbub. Se ei siis korvaa RSS:ää tai Atomia, se laajentaa ja tehostaa niitä.
Uudessa mallissa yleisön RSS-lukijat ilmoittavat virtoja keskittävälle palvelimille, hubeille, syötetilauksista. Kun esimerkkiblogimme päivittää, se ilmoittaa ("pingaa", engl. ping) hubeille päivittäneensä, ja hubit puolestaan ilmoittavat RSS-lukijoille, että tulkaa hakemaan.
Jos blogi ei osaa ilmoittaa hubille, voi hubi käydä tarkistamassa tasaisin väliajoin, onko blogi päivittänyt. Vaikka tästäkin kertyy turhia käyntejä, on niitä häviävän pieni määrä verratuna siihen, että kaikki yleisön RSS-lukijat tekisivät samaa. Toiminnan varmistamiseksi hubeja voi olla useita.
Siirtyminen uuteen malliin on jo käynnissä ja ensimmäisessä aallossa sen vaikutus näyttäytyy yleisölle lähinnä hieman nopeutuvana palveluna. Web-pohjaisia RSS-lukijoita käyttävien ei tarvitse muutoksesta huolehtia, palvelut hoitavat kommunikoinnin hubien kanssa (esim. Google Reader integroi protokollaa parhaillaan). Kaikkiin työpöytäsovelluksina toimiviin RSS-lukijoihin etu ei ainakaan alussa yllä, sillä palomuurit voivat estää päivistysten työntämisen.
Suurimmalle osasta bloggaajistakin muutos on huomaamaton, sillä julkaisualustojen palveluntarjoajat hoitavat sen asiakkaidensa puolesta – esim. Blogger tukee jo protokollaa.
Mullistavampaa yleisön kannalta tulevat varmaankin olemaan protokollan mahdollistamat uudet palvelumuodot, joihin perinteinen RSS-syötteiden pollaus oli liian kankeaa.
Suosittu esimerkki tällaisesta on esimerkiksi hajautettu mikroblogiverkosto, joka ei vaatisi kaikkien sitoutumista yksittäisiin palveluntarjoajiin – vrt. Twitter-käyttäjät vs. blogosfääri. Indenti.ca variantteineen on ollut jo askel tähän suuntaan, mutta järjestelmä ei ilmeisesti kestäisi Twitter-skaalan viestimääriä perinteisinä RSS-virtoina välitettynä (Twitterkään ei kestä).
Onkin sitten jo toinen kysymys, että kuinka moni kaipaa lifestreaming-hybridejä, ainakin omat verkostot Qaikussa, Twitterissä ja Facebookissa poikkeavat toisistaan niin paljon, että niiden sulauttaminen johtaisi orientaatiovaikeuksiin (noh, Facebook ei varmaan suostu avaamaan mikrobloggausjärjestelmäänsä (status-viestejä) noin muutoinkaan).
Minusta mielenkiintoisempaa onkin, mitä PubSubHubbubilla on tarjottavanaan perinteisemmälle bloggaamiselle. Periaatteessa pollausta vähentävä protokolla voi helpottaa kommenttien seuraamista sekä bloggaajan että yleisölle näkökulmasta – ehkä jotain sen tapaista kuin tajunnan räjäyttävällä Google Wave -demovideolla, jossa nähtiin kuinka blogin kommenttiosastolla keskusteleminen ulkoistui useita viestintäkanavia yhdistävään sovellukseen.
Mitäpä tuumitte, mihin kaikkeen nimihirviötä voidaan hyödyntää?
Radiohead kaupittelee jälleen musiikkia ohi levy-yhtiöiden. In Rainbows -levyn vapaasta hinnoittelusta poiketen singlelle on määritelty hintaa yhden punnan verran, mutta tällä kertaa tuotto menee British Royal Legionille, eli brittiarmeijan joukoissa palvelleiden etujärjestölle.
Biisin nimi on Harry Patch (In memory of), ja taustatarina menee Radioheadin nokkamiehen mukaan näin:
"Recently the last remaining UK veteran of the 1st world war Harry Patch died at the age of 111. I had heard a very emotional interview with him a few years ago on the Today program on Radio4. The way he talked about war had a profound effect on me. It became the inspiration for a song that we happened to record a few weeks before his death. [...] It would be very easy for our generation to forget the true horror of war, without the likes of Harry to remind us. I hope we do not forget. As Harry himself said: 'Irrespective of the uniforms we wore, we were all victims'." - Thom Yorke
Täytyy jälleen nostaa Radioheadille hattua verkkojakelun hyvästä haltuunotosta, etenkin kun suoramyyntinä rahat kulkeutuvat minimikustannuksin kohteeseensa ilman verkkokauppojen välistävetoa.
Loppuun on myönnettävä, että vaikka olenkin Radiohead-fani, en osaa päättää ostanko biisin vai en. Vieraan vallan sotakoneiston jälkihuoltoon osallistuminen politisoituu mielessäni liikaa – eikä myöskään auta, että itse biisi on hieman pliisu.
Mitä tehdä kun on vaikeuksia pitää pystyssä edes yhtä blogia? No, silloin pitää aloittaa toinen.
Tämä blogi jatkaa ja hakee omaa suuntaansa. Mainio-blogissa puolestaan tarkoituksenani on postailla ja pohdiskella hieman erilaisia juttuja, tarkempi kuvaus aloituspostauksessa.
Pari muutakin postausta on jo pihalla, kurkkikaa toki ja kommentoikaa :)
Wall Street Journalin D -konferenssissa Eve Ensler peräänkuulutti kuluttajia vaatimaan laitteita, jotka ovat rape-free.
Taustalla on tosiasia, että monissa raaka-aineiden lähdemaissa, kuten Kongossa, monet naiset joutuvat raiskausten uhreiksi ja raiskausta käytetään maiden sisäisissä konflikteissa systemaattisena aseena väestöä vastaan.
Ensler ja hänen perustamansa V-Day -liike vaativatkin konlfiktialueiden raaka-aineista hyötyviä elektroniikkavalmistajia ottamaan vastuuta ja tuomaan taloudellisella vallallaan suojaa paikalliselle väestölle. Ansioituneet teknologiavalmistajat voisivat vastineeksi saada tuotteisiinsa merkinnän raiskausvapaudesta, joka toisi imagollista kilpailuetua verrattuna passiivisten valmistajien tuotteisiin.
Katsoin vasta hykerrelleen John Websterin Katastrofin aineksia -dokumentin, jossa vuoden aikana minimoimaan kaikkien öljypohjaisten tuotteiden kulutus. Pidän suuresti projekteista, joissa kertoja laittaa itsensä peliin ja muuttaa radikaalisti tapojaan kyseenalaistaakseen käytäntöjä ja tarkastellakseen vaihtoehtoja.
Websterin dokkarista inspiraatiotaan on hakenut myös Vuosi ilman roskista -blogi, jossa perusideaa kirjoittaja Eko-Jani kuvailee seuraavasti:
"Mitä tapahtuu, kun roskien vienti lopetetaan vuodeksi? Täyttyykö asuntoni jätteestä ja saan lopulta häädöt hullun paperein? Se jää nähtäväksi, ja tämä blogi käsittelee näitä tapahtumia seuraavan 365 vuorokauden aikana. Uskon tämän projektin opettavan paljon kestävästä elämäntavasta, sekä itseäni että toivottavasti myös muita."
Jätemäärien tarkkailu tuottaa mielenkiintoisia havaintoja, jotka korostuvat verrattaessa Eko-Jonin säästeliääseen elämäntyyliin:
"Jos haluan pienentää jätekilojen määrää, kannattaa panostaa postiin. Pelkästään tuo bonusjärjestelmän kuukausiposti painoi 300g, eli puolet koko viikon roskista!" #
Puntaroinnin ohessa Eko-Joni pohtii muitakin energiansäästöön liittyviä kysymyksiä, kuten induktioliesien etuja.
GooseGrade-plugin Wordpress-käyttäjille mahdollistaa korjaus- ja muutosehdotusten keräämisen lukijoilta.
Esimerkiksi kirjoitusvirheen bongannut lukija voi näppärästi maalata virheellisen kohdan ja ehdottaa oikeaa muotoa. Ehdotus siirtyy tarkastettavaksi blogin kojelautaan, josta blogin haltija voi myös hyväksyä muutoksen nappia painamalla.
Koska kyseessä on "vain" plugari, toiminnon (ja sen käyttötaidon) levinneisyys jää varmaan pieneksi, mutta hyvän yleisösuhteen saavuttaneissa asiablogeissa tälle varmaan löytyy käyttöä.
Mitä veikkaatte, minä vuonna verkossa toimivat uutispalvelut ottavat vastaavan käyttöön?
Miniläppärit ovat olleet syksyn kuuminta hottia ja saman trendin oireita alkaa näkyä myös pöytäkoneiden puolella. Erityisen mielenkiintoinen veto on MSI:n Wind Box, joka kiinnitetään minkä tahansa VESA-standarin kiinnitystä tukevan monitorin tai tv:n selkään:
Puolen kilon lootassa on vääntöä on saman verran kuin n. 400 euron hintaluokan miniläppäreissä (esim. Acer Aspire One, MSI Wind...), eli jos moista on kokeillut, niin tietää suunnilleen mihin Box pystyy Intel Atom N270 suorittimella ja gigan keskusmuistilla (optio 2 Gt). Kovalevytilaa on mukavat 160 gigaa (optio 250 Gt).
Näyttö liitetään Boxiin VGA:lla ja muut liitännät sisältävät gigabitin Ethernetin, kolmen USB-porttia, 3,5 mm sisään ja ulos sekä b/g-tyypin WLAN. Mukaan on laitettu myös SD-kokoluokan kortinlukija.
Parasta lienee kuitenkin hinta, jonka kerrotaan Ranskan markkinoilla olevan noin 199 euroa. Tuohon hintaan voisi kuvitella Boxille löytyvän kysyntää niin kotona, kouluissa kuin yrityksissäkin. Vääntö riittää perussurffailuun ja tekstinkäsittelyyn, mediatoistokin sujuu poislukien raskain HD-kuva. Messukäyttöönkin Box taipuu sangen edullisena kalvojen ja digikuvien pyörittäjinä, ainakin jos hintaa vertaa digikuvakehyksiin.
Kulutusjuhlasta luin, että helposti avattavat pakkaukset ovat saaneet oman merkkinsä:
Näyttääkö tuo kenestäkään muusta kämmeneltä, jonka ammottavasta haavasta roiskuaa verta? (Mielikuvan saavuttamista auttaa kun on pariin otteeseen yrittänyt avata ydiniskulta suojattuja pakkauksia puukolla.)
