Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Demovideo: Katseherkkä teksti

Saksalaisen DFKI:n Text 2.0 -konsepti vaikuttaa hienommalta kuin nimensä puolesta kuulostaa. Ideana on, että sähköisen lukulaitteen kamera tarkkailee lukijan katsetta ja reagoi siihen. Tuloksena esim. lukukohdan mukaan vaihtuva kuvitus, äänitehosteet, automaattiset sanakirjat sekä kirjanmerkit. Eli käytännössä kyseessä on eräänlainen katseeseen perustuva mouse over – verkkosivulla toimintoja käynnistelläänkin HTML-tageihin lisätyillä javascriptimaisilla komennoilla kuten onFixation, onGazeOver ja onRead.

Avaa video YouTubessa

Hemmetin hieno idea, joka sovellusalueet ovat rajattomat. Kuvitelkaa katseherkkä sopimus, joka oikeasti vaatii avainkohtien läpilukemisen ennen verkkopalvelun käyttöönotoa. Tai vaikkapa lukutaitoon mukautuva koulukirja, joka myös valvoo läksyjen lukua.

Text 2.0 -konsepti tuottanee myös mielenkiintoisia ratkaisuja pitkien verkkosivujen esittämiseen. Ongelmana on, kuten Jakob Nielsenin tuoreessa kirjoituksessa todetaan, että ensimmäinen ruudullinen verkkosivusta saa 80% huomiosta, mutta käyttäjät ärsyyntyvät sisältöjen hajoittamisesta useille lyhyille sivuille. Ehkä katseohjaus voisi pitää kirjaa jo luetusta ja automatisoida ruudun vieritystä tai sisältöjen vaihtoa ruudulla. Ylläolevan videon lopussa oleva silmäilymoodin kaltainen tila voisi myös auttaa tekstin haltuunottoa heti ensimmäisellä ruudullisella.

En kuitenkaan lähtisi odottamaan ketseherkkiä sovelluksia saati verkkosivuja kuluttajien saataville vielä hetkeen. Katseentunnistavat kamerat vaativat infrapunalähettimen ja -kameran (kts. video alla), eli rautaa ei ole kuluttajalaitteissa ja käyttöjärjestelmät sekä selaimet vaativat lisäosia, ellei tukea lisätä tulevaisuuden versioihin.

Avaa video YouTubessa

Katseohjauksen popularisoituminen vaikuttaa aika epätodennäköiseltä tietokoneissa, mutta kuten Kari Haakanakin omassa postauksessaan pohti, tarpeeksi tiukkaan kontrolloidut tuotekokonaisuuksissa (kuten Applen iPad) voidaan ottaa hyvinkin lentäviä lähtöjä. Ja onhan uuden sukupolven kameraohjausta tulossa pian ihan kaupan hyllyillekin, sillä Microsoft on luvannut tuoda pelaajan kehonliikkeitä kameroilla ja sensoreilla tarkkailevan Natal-ohjaimen Xbox 360 -pelikonsolille jo tämän vuoden puolella.

(via Kari Haakana)




Chatroulette-videoita

Chatroulette on palvelu, jossa törmäillään satunnaisiin videochat-kumppaneihin. Palvelussa ei voi oikein koskaan olla varma mitä vastapuolen kamerasta näkyy, todennäköisyys törmätä masturboiviin miehiin on suuri, mutta vastapuolen yllättäminen on poikinut muutakin hauskaa, kuten näistä Mashablesta bongatuista videoistakin voi todeta.

Ensimmäisen videon vitsi on yksinkertaisen nerokas: Jos käännät päätäsi lukeaksesi tekstin, hävisit. Ilahduttavasti videon tekijä on tehnyt myös vastareaktiolaput ihmisten ilmeisiin ja eleisiin.


Avaa video YouTubessa

 

Myös toisessa videossa paperilaput ovat avain vastapuolen aktivointiin. Hauskana yksityiskohtana on vanhan meemin hyödyntäminen. Mainittakoon, että kohdassa 01:45 banaani tanssii Chuck Norriksen kanssa.


Avaa video YouTubessa

 

Kolmas video on toteutukseltaan hieman hidastempoisempi. Storm trooperiksi pukeutunut tyyppi soittaa vastapuolelle audioklippejä Star Wars -elokuvista. Useimpien ihmisten perusreaktiot ovat tylsiä, mutta joukosta löytyy ehdottomia helmiä kun lajitoveri kohtaa kaltaisensa. Esim. kohdassa  00:30 teinit reagoivat tilanteen tajuttuaan synkronisella trekkie-tervehdyksellä ja heti perään vastapuoli vetää päähänsä Boba Fett -kypärän. Ehdoton huipentuma on kun kohdassa 04:15 trooper vaati henkkareita ja vastapuoli vastaa jedi mindtrickilla.


Avaa video YouTubessa

 

Jos Chatroulette ei ole vielä tuttu, niin selityksiä antaa tämä video:

chat roulette from Casey Neistat on Vimeo.

 

Edit: Videoiden upotus meni rikki.




Reindeerspotting

Tämä vaikuttaa kirkkaasti kiinnostavimmalta kotimaiselta hetkeen. Autenttisesta kuvamateriaalista koottu dokumentti rovaniemeläisen narkkarin elämästä muutaman vuoden takaa. Elokuvassa nähdään suorasukaista huumeidenkäyttöä ja rötöstelyä, alla nähtävän trailerin ulkomaanmatkallekin on lähdetty ryöstörahoilla.

Avaa video YouTubessa

Dokumentin korkea ikäraja (K18) on puhuttanut paljon jo etukäteen, sillä leffan nähneet ovat pitäneet sitä parhaana mahdollisena huumevalistuksena. Asiasta voi itse kukin ottaa kantaa Valtion elokuvatarkastamon sivuilla.

Nelosen Ruutu.fi-palvelussa voi nähdä (flash-video) pari kohtausta lisää.

Muita juttuja aiheesta:




Rickvana

Kommentoi!
Kategoriat: kulttuuri, Videot



Vanha kettu on oppinut uusia temppuja

Video YouTubessa

Jännä demo Firefox 3.5 -selaimen kyvystä käsitellä verkkosivulla olevaa videota: esitysruudun manipulointia, filttereiden käyttöä, pisteentunnistusta, tekstin, linkkien ja jopa videoiden upottamista... Eli temppuja, joiden avulla vakiomuotoiseen videoon saadaan lisättyä interaktiivisia elementtejä ilman flashia.

Kommentoi!
Kategoriat: web&tech, Videot



Demoefekti

Jos olet harkinnut Samsungin kosketusnäytöllisiä puhelimia, niin harkitse toki uudelleen:


How Not To Do Touch Technology from Gizmodo on Vimeo.




Kuinka Yhdysvalloissa valitaan presidentti

Jatketaan videolinjalla. Tämä olisi ollut hieman ajankohtaisempi syksyllä, mutta koskaan ei varmana ole liian myöhäistä vääntää rautalangasta miten USA valitsee presidenttinsä.


Avaa video YouTubessa

Kannattaa tutustua CommonCraftin muihinkin In Plain English -esityksiin.




Monta sointua tarvitaan hittibiisiin?

Neljä.

edit: no joo, klassiset kolmekin riittää, kuten kommenteissa huomautetaan.. ja tietysti Circle-faneille riittää yksikin... äh, katsokaa sitä videota ;D


Avaa video YouTubessa

(via OlliS)




Deathwish

Määritelmäni hulluudesta ja cooleudesta päivittyivät juuri:


wingsuit base jumping from Ali on Vimeo.


Kommentoi!
Kategoriat: linkit, Cool, Videot



Movie-tv.fi - flash-pohjainen videovuokraamo verkossa

Movie-tv.fi on uusi suomalainen elokuvien verkkovuokraamo, joka aikaisemmista yrittäjistä poiketen tarjoaa videoita flash-pohjaisena striiminä, eli asiakkaan käyttöjärjestelmän ja selaimen merkillä ja mallilla ei ole juurikaan merkitystä.

Videokatalogi näyttäisi starttivaiheessa olevan hieman vanhempaa ja marginaalisempaa, nimekkäistä teoksista tuorein lienee viimeisin Rambo. Harmillisesti lasten elokuvien ja piirrettyjen määrä on vielä vähäinen - hyvin varustettu verkkovuokraamo kun olisi varmaan kovaa valuuttaa lapsiperheiden keskuudessa. Iso plussa palvelu tarjoamasta RSS-syötteestä, jonka avulla asiakas voi seurata haluamallaan tavalla uusien elokuvien julkaisua.

Striimi on optimoitavissa 1, 4 ja 7 megabitin nopeuksille, hitaammillakin voi katsoa laadukkaampaa kun vain malttaa puskuroida videota tarpeeksi muistiin. Kuvan resoluutio lienee dvd-tasoa, eli tarkemmilla näytöillä skaalaus täysruutuun on vähän kökköä, mutta valikoissa vilahtelee myös teräväpiirto-optio, joten laadukkaampaakin tavaraa on tulossa. Kehitysehdotuksena voisin ehdottaa, että videon pompauttaminen omaan ikkunaansa lisäisi käytettävyyttä.

Tekstitysvaihtoehtoina näyttäisi useimpien julkaisujen kohdalla olevan suomi ja ruotsi. Tekstityksen saa halutessaan myös pois. Striimauksen bitratea ja tekstitystä voi vaihtaa myös lennosta, mutta se palauttaa elokuvan alkuun ja nollaa puskuroinnin.

Hinnoittelu on aavistuksen suolainen 6 euroa per elokuva - lienee asiakkaan makukysymys onko säästyneet matkakulut/ajat parin lisäeuron arvoisia. Maksu tapahtuu pankkitunnareilla tai tekstarilla, muitakin optioita näyttäisi olevan tulossa.

Kun leffa lähtee pyörimään, niin sivu ilmoittaa kyseisen elokuvan tilausnumeron, joka kannattaa ottaa talteen mahdollisten ongelmatilanteiden ratkomista varten.

Tarjolla on ilmainen dokkari, jolla voi testata järjestelmän toimintaa.

(via Sektori)

Lisäys: Palvelun takana olevaa Jorma Palkeista haastatellaan Digitodayssa.



US election debate déjà vu

Mahtavuutta!


Get the latest news satire and funny videos at 236.com.

(via BB)
Kommentoi!
Kategoriat: linkit, Videot