Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
14.06.2007 - 10:15
Saunalahden SaunaVisio on palvelupaketti, jonka sisältää vuokradigiboksin ja 5 teratavua (n. 2500 tuntia) tallennustilaa verkossa. Palvelun hinta on 14,95 €/kk ja minimitilaukset 24 kk eli 358,80 €/sopimuskausi (179,40 €/vuosi). Toimiakseen palvelu tarvitsee 8 megan laajakaistan, jonka ei tarvitse olla Saunalahden tarjoama.

Palvelun avulla voi nauhoittaa yhtä aikaa kaikkia kavavia. Ajastus hoituu boksin lisäksi myös www-sivujen sekä wapin kautta. Boksissa on myös hdmi-lähtö ja tuki HDTV-lähetyksille. Jatkossa myös maksukanavien, tilausvideoiden sekä "muun Internet-sisällön" katselu on boksin avulla mahdollista.

Täytyy myöntää, että ensin innostuin, sillä 180 € vuodessa boksista, jossa on jatkuva takuu, oikeasti automaattinen päivitys, käytännössä rajaton tallennustila ja HDTB-tuki ei kuullostanut pahalta, mutta mutta kun hieman laskeskelee, niin...

Kannattaa tietenkin huomioida laajakaistan kustannukset. Verkkoaktiivisissa kotitalouksissa putken täytyy olla häiriöiden välttämiseksi leveämpi kuin 8 megaa. Kahdeksan ja 24 megan liittymien hintaero on muutamia euroja, mutta jos hyppäys tapahtuu useimmille muuten riittävästä kahdesta megasta, niin tallentavan boksin tuomat vuosikulut pyöristyvät helposti lähelle 400 euroa tai jopa sen yli (15-30 $ lisä laajakaistamaksuun). Itse joutuisin hankkimaan kokonaan erillisen liittymän taloyhtiön jaetun kaistan rinnalle, jolloin omat tv-ohjelmien verkkotallennuskustannukseni olisivat nykyhinnoilla reilut 600 €/vuosi. Laajakaistan kustannukset tippuvat tietenkin vuosittain, mutta ensimmäinen sopimuskausi lienee noilla tietämillä.

Oma boksini kahdella virittimellä ja 160 gigan kovolla maksoi vuosi sitten 299 euroa ja sen käyttöikä omassa olohuoneessani on n. 2 vuotta, jonka jälkeen se siirtynee johonkin toiseen telkkariin missä sen lopullinen elinkaari lienee vähintään 5 vuotta, eli hintaa laitteelle tulee reilut 40 €/vuosi. Tätä kirjoittaessa useaa kanavaa samanaikaisesti nauhoittavia 250 Gt:n bokseja HDMI-lähdöillä ja fullHD-skaalaimilla saa n. 550 eurolla.

SaunaVision 5 teratavun lupauksen ei saa antaa hämätä. Äärimmäisen harva kuluttaja tarvitsee tai edes pystyy hyödyntämään sellaista määrää tilaa. Kyllä kapasiteetin saa täyteen, mutta 2500 tuntia (puoli vuotta hereilläoloaikaa) ohjelmaa on ylivoimainen määrä purettavaa jos samalla aikoo katsoa vielä jotain suoranakin.

Eikä se 5 teraa ole loppujen lopuksi niin paljoa. Kotilaitteilla pääsee helposti suurempiin kapasiteetteihin, sillä useimmista tallentavista digibokseista sisällön saa siirrettyä tietokoneen avulla vaikkapa ulkoiselle kovalevylle. Jos levyjä hankkii sitä mukaa kun niitä oikeasti tarvitsee, niin 5 teran suhteellinen hinta on kilpailukykyinen SaunaVision kapasiteetille, etenkin kun ottaa huomioon, että kuluttaja tällöin omistaa tallennustilan (ja samalla sisällön) eikä vain vuokraa sitä. Tämä on varsin huomionarvoinen seikka, sillä jos SaunaVisio-tilauksen lopettaa, niin menettää myös kaiken tallentamansa sisällön.

Harmi, ettei Saunalahti tarjoa sitä ainoaa verkkotallentamisen ominaisuutta, josta voisi olla tällaiseen virittelyyn valmiille kuluttajalle myös jotain etua, eli tallennetun sisällön katsomista missä vaan ja millä tahansa laitteella. Jos SaunaVision sisältöä voisi katsoa täysilaatuisena boksilla, kevyesti pakattuna nettiselaimella (jopa 512 yhteydet) ja rankemmin pakattuna 3G-puhelimilla sekä tallenteet olisivat helposti siirrettävissä myös offline-katseluun tietokoneelle, iPodiin tai dvd:lle, niin sitten alkaisi jo oikeasti kiinnostaa. Nykyisellään palvelu ei tarjoa hintaansa nähden mitään merkittävää lisäarvoa. Hienolta kuulostava HDTV-valmiuskin on täysin teoreettinen, josta ei kannata ryhtyä maksamaan vuosia ennen lähetysten alkua.

Vai olenko ihan väärässä?

***
PA kirjoitti 18.06.2007 - 15:55
Saunalahti tuo tavaraa saataville varsin nopealla aikataululla, kuten tiedetään. Johan he itsekin lupailivat, että laajennuksia on suunnitteilla vastaisuudessa.

Satun tietämään, että systeemi toimii kovin hyvin, mutta itse en viitsisi vaihtaa kaukosäädinvetoiseen järjestelmään, kun olen tottunut EyeTV:n kätevyyteen.

Minua häiritsee erityisesti, ettei tallentamiaan ohjelmia saa ulos systeemistä. Kun ei niitä kuitenkaan luvata ikuisesti säilyttää.

Kotiboksiin verrattuna merkittävin hyöty lienee, että kaikkia kanavia voi tallentaa yhtä aikaa. Tämä vaatisi kotiin useamman virittimen ja aika jyrmysti tehoakin.

Ja loppuun tietysti pakollinen disclaimeri: ai katsooko joku vielä telkkaria, vai.
erkka kirjoitti 18.06.2007 - 17:16
Joskus on tullut pseudotarve useamman kuin kahden kanavan yhtäaikaiselle tallentamiselle, mutta siitä tunteesta pääsee yleensä nopeasti yli.
PA kirjoitti 18.06.2007 - 18:59
EyeTV osaa onneksi tallentaa yhtä aikaa kaikkia samaan kanavanippuun kuuluvia kanavia. Tämä on minulla yleensä riittänyt.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Info & Linkit
Vuorovaikutus, viestintä, internet, teknologia, media, kulttuuri ja muut huomionarvoiset asiat.



Erkka Piirainen
Sijainti: Jyväskylä
Kuvat: Flickr
Linkit: Delicious

Rispekt
Sälä
Porukkaa sivulla:
hit counters