eStarling 2.0 WiFi-valokuvakehys
Kuriiri toi viimein paketin, jonka tilaamisesta onkin vierähtänyt jo puoli vuotta. Tai no, yksi versio eStarling -digikuvakehyksestä on tässä taloudessa jo kertaalleen ehditty nähdä, mutta se oli niin kammottava niin toiminnaltaan kuin ulkonäöltään, että valmistaja ilmoitti heti julkaisun jälkeen korvaavansa kaikki myydyt ykkösversiot täysin uusituilla 2.0-versioilla ilman ylimääräisiä kuluja.

eStarling 2.0 digiframe
Nyt paketista kuoriutuneen eStarling 2.0 -kehyksen pinta on ns. piano black, eli kiiltävän musta. Tämän lisäksi 2.0:aa ei rumenna valmistajan logo ja irrallinen wifi-antennikin on piilotettu kuorien sisään.
Näyttö on 7-tuumainen ja tarkkuus 480x234 px. Kuten vikkelimmät ehtivät jo laskea, niin kuvasuhde ei ole perinteisen digikuvan mukainen, vaan mallia 16:9, joten tavallisen kuvan esittäminen näytöllä jättää sivuille (varsin huomaamattomat) mustat palkit. Itse näyttö on riittävän kirkas ja kuva näyttää riittävän hyvältä. Toki tarkkuus voisi olla suurempikin, mutta pienen etäisyyden päästä katsottavalle seitsemän tuuman näytölle ihan riittävä.

Kehyksessä on standardi USB-portti muistikortille skeä kortipaikat CF, XD, SD, MS ja MMC -muistikorteille, joiden kautta kuvien toistaminen onnistuu suoraan ilman ylimääräisiä virittelyjä. Laite toimiii myös muistikortinlukijana mini-USB -kaapelin kautta.

Mutta ketä kiinnostaa korttien selailu kun kehys kytkeytyy nettiin langattoman lähiverkon kautta (802.11b/g, tuki WEP & WPA -salauksille). Sen avulla kehykseen voi lähettää kuvia verkkosivujen kautta, sähköpostilla tai Flickrin, Picasan ja Photoboucketin RSS-feedejä streamaamalla. Kuvat sujahtavat kehyksen sisäiseen 128 megan muistiin.

Mukana ei tullut sen kummempaa manuaalia, vaan laitteen käyttöönotto tapahtuu verkkosivujen ohjeiden mukaan. Ensin Win tai Mac -koneelle ladataan softa, jonka avulla USB-piuhaan kytketylle laitteelle valitaan langaton verkko. Tämän jälkeen kehys ilmoittaa koodin, jonka avulla kirjaudutaan konfigurointisivustolle. Siellä luodaan käyttäjätili, määritellään kehyksen sähköpostiosoite (ja osoitteet, joista lähetyt kuvat vastaanotetaan) sekä halutut kuvafeedit.
Flickr-syötteen tilaaminen ei jostain syystä onnistunut minulla heti aivan ongelmitta, sivusto tuntui olevan päivitysten kourissa. Picasan web-albumeista tilattu syöte alkoi sen sijaan toimia heti ja myöhemmin Flickr-kuvatkin alkoivat ilmestyivät hallintasivujen My Photos -listalle ja sieltä kehykseen.
Kehyksen ja Flickrin yhteiselo vaikuttaa erityisen lupaavalta, sillä esitettävät kuvat voi näppärästi valita merkkaamalla ne omalla tagillaan, jonka RSS-syötteen sitten lisää kehyksen tilauslistalle.
Testailussa varsin mielekkääksi kuvien lähetystavaksi osoittautui myös suoraan kännykästä lähetetty sähköposti. Kun kuvien rajaaminen sopivan matalaksi käy ainakin uudemmilla kännyköillä sen verran näppärästi, ettei varsinaista tarvetta tietokone-välivaiheelle oikeastaan ole. Ja kun kuvan koon pienentää jo puhelimessa, niin tulee datansiirrolle vähemmän hintaa kuin MMS-viestille, vaikka liittymässä ei olisikaan erillistä datapakettia.
Sähköpostilla lähetetyt kuvat ilmestyvät kehykseen välittömästi. Tukisivuston perusteella RSS-syötteen päivittymiseen saattaa mennä useampi tunti, mutta syötteen voi päivittää myös heti hallintasivujen kautta.
Kehystä voi käyttää myös kuvien lähettämiseen, jolloin muistikortilla olevat kuvat singahtavat seeframe.comin palvelumille, osaksi oman tilin avulla hallittavaa kuvalistaa. Tämän listan voi luonnollisesti tilata omana feedinään vaikka tietokoneelle.
Ajan hengessä rekisteröityneet käyttäjät voivat luoda omia ryhmiään, jolloin yhteen osoitteeseen lähetetyt kuvat näkyvät kaikkien jäsenten kehyksissä. Omia feedejään voi myös suositella muille käyttäjille.
Kaiken kaikkiaan vehje tuntuu varsin fiksulta. Aluksi kummastuttanut 16:9 -kuvasuhdekin on ihan toimiva ratkaisu, sillä vaakakuvien ylä- tai alalaidasta löytyy lähes aina rajattavaa. Oiva lisä olisi mahdollisuus tehdä rajaus manuaalisesti tai automaattisesti itse kehyksessä.
Jostain syystä kehyksen kakkosversiosta puuttuu erillinen virtanappi, joten kehyksen sammuttaminen onnistuu vain piuhan irroittamalla. Vielä kätevämpää olisi, jos laitteen voisi ajastaa olemaan päällä tiettyinä kellonaikoina.
Koska kehys tuli jenkeistä, niin virtalaite on sikäläistä muotoa, mutta monen kaapin perältä löytyy varmasti jonkin vanhan laitteen muuntaja, joka pukkaa pihalle virtaa 12V jännitteellä. Toinen vaihtoehto on ostaa kaupasta parilla kolikolla pieni sovitin.

Kehyksen ostopaikka oli ThinkGeek.com -verkkokauppa hintaan 250 dollaria, mutta Suomen rajan ylittäessä tulli ottaa oman siivunsa (jonka suuruutta en tähän hätään muista kun maksoin laskun jo vuoden vaihteessa).
Hankinnan ensisijainen tarkoitus oli päätyä vanhempieni luo rikastuttamaan Jyväskylä-Kainuu välistä viestintää, mutta he päättivätkin muuttaa tulevan kesän aikana lähes naapuriin, joten laitteen lopullinen sijoituspaikka löytyneen Pohjanmaalta anoppilasta kunhan saavat laajakaistan avatuksi.
Kyllähän tuo omaan käyttöönkin kelpaisi, mutta tämän tyyppisen laitte saavuttaa suurimman ilon silloin kun sitä katselee joku teknisesti... ööh, rajoittuneempi ja etähallinnasta vastuussa on se nörttivävypoika.
Ja koska kuvien lähettäminen muistikortilta nettiin vaikuttaisi olevan appiasteikollakin sen verran helppoa, että kuvallinen viestintä sujunee myös toiseen suuntaan.
Lisäys: Jos kehyksen mahdollistama kommunikaatiopuoli ei kiinnosta, vaan painopiste on kuvan koolla ja tarkkuudella, niin kannattaa tarkistaa MemoryFrame MF-8104 Premium - 350$, 10,4 tuumaa, 800x600 resoluutio, 256 Mt sisäistä muistia.

Kuvanluku SD, MS, MMC, XD ja CF -korteilta sekä USB tikulta. Oikeanlaidan mini-USB on konfigurointia varten.
Mutta ketä kiinnostaa korttien selailu kun kehys kytkeytyy nettiin langattoman lähiverkon kautta (802.11b/g, tuki WEP & WPA -salauksille). Sen avulla kehykseen voi lähettää kuvia verkkosivujen kautta, sähköpostilla tai Flickrin, Picasan ja Photoboucketin RSS-feedejä streamaamalla. Kuvat sujahtavat kehyksen sisäiseen 128 megan muistiin.

Kontrollit: Pause, edellinen, seuraava, vaihtonopeus (10, 60, 180s), käännä, poista, lähetä.
Mukana ei tullut sen kummempaa manuaalia, vaan laitteen käyttöönotto tapahtuu verkkosivujen ohjeiden mukaan. Ensin Win tai Mac -koneelle ladataan softa, jonka avulla USB-piuhaan kytketylle laitteelle valitaan langaton verkko. Tämän jälkeen kehys ilmoittaa koodin, jonka avulla kirjaudutaan konfigurointisivustolle. Siellä luodaan käyttäjätili, määritellään kehyksen sähköpostiosoite (ja osoitteet, joista lähetyt kuvat vastaanotetaan) sekä halutut kuvafeedit.
Flickr-syötteen tilaaminen ei jostain syystä onnistunut minulla heti aivan ongelmitta, sivusto tuntui olevan päivitysten kourissa. Picasan web-albumeista tilattu syöte alkoi sen sijaan toimia heti ja myöhemmin Flickr-kuvatkin alkoivat ilmestyivät hallintasivujen My Photos -listalle ja sieltä kehykseen.
Kehyksen ja Flickrin yhteiselo vaikuttaa erityisen lupaavalta, sillä esitettävät kuvat voi näppärästi valita merkkaamalla ne omalla tagillaan, jonka RSS-syötteen sitten lisää kehyksen tilauslistalle.
Testailussa varsin mielekkääksi kuvien lähetystavaksi osoittautui myös suoraan kännykästä lähetetty sähköposti. Kun kuvien rajaaminen sopivan matalaksi käy ainakin uudemmilla kännyköillä sen verran näppärästi, ettei varsinaista tarvetta tietokone-välivaiheelle oikeastaan ole. Ja kun kuvan koon pienentää jo puhelimessa, niin tulee datansiirrolle vähemmän hintaa kuin MMS-viestille, vaikka liittymässä ei olisikaan erillistä datapakettia.
Sähköpostilla lähetetyt kuvat ilmestyvät kehykseen välittömästi. Tukisivuston perusteella RSS-syötteen päivittymiseen saattaa mennä useampi tunti, mutta syötteen voi päivittää myös heti hallintasivujen kautta.
Kehystä voi käyttää myös kuvien lähettämiseen, jolloin muistikortilla olevat kuvat singahtavat seeframe.comin palvelumille, osaksi oman tilin avulla hallittavaa kuvalistaa. Tämän listan voi luonnollisesti tilata omana feedinään vaikka tietokoneelle.
Ajan hengessä rekisteröityneet käyttäjät voivat luoda omia ryhmiään, jolloin yhteen osoitteeseen lähetetyt kuvat näkyvät kaikkien jäsenten kehyksissä. Omia feedejään voi myös suositella muille käyttäjille.
Kaiken kaikkiaan vehje tuntuu varsin fiksulta. Aluksi kummastuttanut 16:9 -kuvasuhdekin on ihan toimiva ratkaisu, sillä vaakakuvien ylä- tai alalaidasta löytyy lähes aina rajattavaa. Oiva lisä olisi mahdollisuus tehdä rajaus manuaalisesti tai automaattisesti itse kehyksessä.
Jostain syystä kehyksen kakkosversiosta puuttuu erillinen virtanappi, joten kehyksen sammuttaminen onnistuu vain piuhan irroittamalla. Vielä kätevämpää olisi, jos laitteen voisi ajastaa olemaan päällä tiettyinä kellonaikoina.
Koska kehys tuli jenkeistä, niin virtalaite on sikäläistä muotoa, mutta monen kaapin perältä löytyy varmasti jonkin vanhan laitteen muuntaja, joka pukkaa pihalle virtaa 12V jännitteellä. Toinen vaihtoehto on ostaa kaupasta parilla kolikolla pieni sovitin.

Kehyksen ostopaikka oli ThinkGeek.com -verkkokauppa hintaan 250 dollaria, mutta Suomen rajan ylittäessä tulli ottaa oman siivunsa (jonka suuruutta en tähän hätään muista kun maksoin laskun jo vuoden vaihteessa).
Hankinnan ensisijainen tarkoitus oli päätyä vanhempieni luo rikastuttamaan Jyväskylä-Kainuu välistä viestintää, mutta he päättivätkin muuttaa tulevan kesän aikana lähes naapuriin, joten laitteen lopullinen sijoituspaikka löytyneen Pohjanmaalta anoppilasta kunhan saavat laajakaistan avatuksi.
Kyllähän tuo omaan käyttöönkin kelpaisi, mutta tämän tyyppisen laitte saavuttaa suurimman ilon silloin kun sitä katselee joku teknisesti... ööh, rajoittuneempi ja etähallinnasta vastuussa on se nörttivävypoika.
Ja koska kuvien lähettäminen muistikortilta nettiin vaikuttaisi olevan appiasteikollakin sen verran helppoa, että kuvallinen viestintä sujunee myös toiseen suuntaan.
***
Lisäys: Jos kehyksen mahdollistama kommunikaatiopuoli ei kiinnosta, vaan painopiste on kuvan koolla ja tarkkuudella, niin kannattaa tarkistaa MemoryFrame MF-8104 Premium - 350$, 10,4 tuumaa, 800x600 resoluutio, 256 Mt sisäistä muistia.

Muuten onko N95 ostamisen arvoinen kapistus näin vielä alkuhuuman mentyä ohi? Entä onko GPS käytännössä riittävän nopea lähtemään käyntiin, jotta siitä on hyötyä. Entä kestääkö akku sitä jos laitteen ominaisuuksia oikeasti käyttää (eli päivän)?
En suinkaan kuolaa uutta puhelinta...
GPS:n käyttö on ollut toistaiseksi aika olematonta kun on pyörinyt niin tutuissa maastoissa enkä kortin puutteessa ole vielä ladannut kaikkia karttoja. Satelliitin paikannus vaihtelee 10-150 sekunnin välillä, joten vaikuttaa ihan
Otin aamulla klo 8 N95:n latauksesta ja tähän mennessä olen:
- soittanut muutaman puhelun (n.25-30)
- fring on ollut päivän päällä ja olen chattinyt skypellä ja 1 lyhyt skypesoitto
- ottanut 27 kuvaa
- lähettänyt 8 MMS-viestiä
- surffaillut hieman
- ladannut ja katsonut yhden 3 min videon
Akkutolpassa on vielä neljä seitsemästä jäljellä. Aika jees
Tuohon akkuun liittyen mulla on yks mainio vekotinhankinta, josta kirjoitan lisää myöhemmin.
GPS:lle ei ole ollut käyttöä, mutta äsken Suomen karttaa siitä selailin, ja nopeasti ainakin tässä asuntoni wlanissa vehje karttoja tarpeen mukaan lataili. Satelliitin paikantaminen tosin paikoin hidasta.
Ainoa valittamisen aihe on hieman lonksuva läppä, joka pienen tutkimisen perusteella on yleinen ongelma ysivitosten keskuudessa. Kaverin läppä on tiukka ja jämäkkä, oma ja toisen tutun läppä on hieman löysällä. Eipä tuo paljoa haittaa, ja menee takuun piikkiin jos sen haluaa korjata.
Muuta muuten ei ole ollut paljoa valittamista, ja firmwaren päivityksen jälkeen vielä vähemmän.
Päätän N95-arvosteluni digikuvakehyspostauksessa tähän.
Vieläkö olet tyytyväinen tuohon kehykseen? Olen lukenut aika ristiriitaisia arvioita, mutta haluaisin nyt tilata itselleni sen uuden mallin, joka tukee myös videota.
Pahoittelen vastausviivettä. Olen edelleen tyytyväinen, kehys on appilassa ja ottaa enimmäkseen verkon yli kännykästä mailattuja kuvia ja jotain feediä flickrista. Tosin kuvasuhde on vähän hankala, joten kannattaa tutkailla vaihtoehtoja.
Pixmaniassa oli tällainen jossa wifi, kosketusnäyttö ja järkevämpi kuvasuhde. Hintakaan ei paha. Mutta en tiedä yhtään millainen se on käytössä.
Tein nyt sellaisen ratkaisun, että tilasin jenkeistä Amazonin kautta eStarlingin uuden ImpactV mallin, jonka pitäisi kyetä toistamaan myös videota. Laite tulee äidilleni ja tarkoitus olisi yllättää hänet lähettämällä silloin tällöin kuvia ja videoita pojastamme. Voin kirjoitella tänne kommentit jahka laite saapuu!