|
|
|||
|
08.06.2006 - 12:14
VTT keräsi kevään aikana suomalaisilta 37.000 mobiilipalveluideaa helpottamaan ihmisten jokapäiväista arkea. Kyselyn tulokset julkaistiin eilen idealiike.fi -sivustolla, ja ne ovat kaikkien vapaasti luettavissa ja hyödynnettävissä. Erinomainen idea, mutta paska toteutus. Ehdotukset ovat nimittäin kerätty ihmisten itsensä kirjoittamina paperiarkeille, josta ne on sitten skannattu möhkälemäisiksi pdf-tiedostoiksi. Huonon käsialan tai luokattoman skannausjäljen vuoksi suurin osa ehdotuksista onkin lukukelvottomia. Äkkiä silmäiltynä yllättävän monet ehdotuksista käsittelee jo olemassa olevia palveluita tai puhelimen toimintoja. Suosittuja olivat myös erilaisten mekaanisten laitteiden, kuten parranajokoneen, yhdistäminen kännykkään. Oma lukunsa tietenkin ovat myös (toivottavasti tietoisen) älyvapaat ajatukset, kuten hiuspompuloita lattialta etsivät laitteet. VTT:n oman arvion mukaan ehdotusten joukosta löytyi kuitenkin peräti 2.000 erinomaista älynväläystä, joten ei projekti ihan hukaan mennyt. Eli mm. näitä odotellessa:
PA
kirjoitti 08.06.2006 - 14:02
Kaikki muut ovat kyllä hyvin käyttökelpoisen kuuloisia ajatuksia, mutta mihin kummaan kukaan tarvitsisi tätä:
"Tammerkosken lämpötila"
erkka
kirjoitti 08.06.2006 - 15:43
Minusta se oli loppujen lopuksi aika viehättävä ajatus.
Minä voisin mielelläni seurata helppolukuista taulukkoa omaa elinympäristöäni kuvastavista muuttujista. Lämpötilat, ilmanlaatu, liikennemäärät, tms. Nykyisellään tiedot on vain hajautettu turhan moneen osoitteeseen.
|
Info & Linkit
Vuorovaikutus, viestintä, internet, teknologia, media, kulttuuri ja muut huomionarvoiset asiat. Erkka Piirainen Sijainti: Jyväskylä Kuvat: Flickr Linkit: Delicious Arkisto
2009 2008 2007 2006 Kategoriat
|
||