Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Seniorikännyköiden saatavuus paranee: Emporia Life -selkopuhelin

Pysähdyin kaupungilla kulkiessani ihmettelemään DNA-liikkeen viriinissä ollutta Emporio Life -kännykkää, joka suurien näppäimiensä perusteella vaikutti olevan suunnattu ikäihmisille.

Koska olen törmännyt haikailuihin selkeästä "seniorikännykästä" tämän tästä, ja lähipiirissäkin moiselle löytyy kysyntää, päätin käydä tutustumassa luuriin hieman tarkemmin ja kirjata ylös muutamia havaintoja:



Käteenotettaessa puhelin oli suuresta koostaan (112x55x26mm) huolimatta yllättävän kevyt - vain 152 grammaa. Puhelin on ns. liukuläppä-mallia, eli näyttö (2,7 tuumaa) liu'utetaan pois kiitettävän suurten näppäinten (14x14mm) päältä.


Reilunkokoinen näppäimistö,
merkkivalo kertoo mm. latauksen tarpeen.

Harmillisesti myynnissä olevien luurien akut oli suojattu jollain teipillä, mistä johtuen en saanut kokeiltavakseni virrat päällä olevaa versiota, mutta valmistajan ottamasta kuvasta saanee jonkinlaisen kuvan näytöstä ja tekstistä.


Suurikokoisella näytöllä teksti on helppolukuista.

Puhelimen takaa löytyy hieman rungon pintaa syvemmälle upotettu hätäpainike, jota kolme kertaa tai yhtäjaksoisesti kolme sekuntia painamalla puhelin soittaa vuoron perään ennalta määrättyihin numeroihin (5 kpl) kunnes joku vastaa, puhelin osaa ohittaa vastaajat.


Hätäpainike.

Hätäpuheluun vastaaja täytyy kuitata puhelu minuutin sisällä vastaamisesta 0:aa painamalla, muutoin puhelin tulkitsee puhelun epäonnistuneeksi ja jatkaa soittokierrosta. Kun hätäpainiketta painetaan, lähettää puhelin tekstiviestin kaikkiin määriteltyihin numeroihin ja kertoo tulevasta puhelusta ja neuvoo kuittaamaan 0:aa minuutin sisällä vastaamisesta.

Hätäpuhelun lopettaminen vaatii normaalia pidemmän (3 s) punaisen luurin painalluksen, joten puheluan katkaiseminen vahingossa on epätodennäköisempää.

Puhelimen yläpäädystä löytyvät kytkimet virralle (3 s viive), herätykselle, näppäinlukolle (3 s viive) ja taskulampulle.


Näppäinlukko, herätys, virtakytkin ja valo.


Äänenvoimakkuuden säätö.

Valmistaja kehuu valikoita selkeiksi, mutta valitettavasti en päässyt asiaa itse toteamaan. Ohjekirjasta löytyvän piirrustuksen perusteella puhelin kuitenkin antaa toimintoja suoritettaessa ohjeita myös ruudulle:



Valikoiden syövereistä pääsee normaalitilaan laittamalla puhelimen kannen kiinni tai punaista luuria painelemalla.

Mielenkiintoinen helppokäyttötoiminto on puhelinmuistion etähallinta tekstiviestein. Puhelimen käyttäjän lähipiiri voi tallentaa puhelimeen uusia numeroita etänä lähettämällä ne tekstiviestinä muodossa: #Matti Meikäläinen#+358441234567#

Näin nopeasti arvioituna Emporio Life on erittäin varteenotettava vaihtoehto vanhuksille, heikkonäköisille tai muutoin vain selkeyttä ja suuria näppäimiä arvostaville. Hintakaan ei ole turvaominaisuuksia sisältävästä laitteesta mitenkään huima, vierailemassani DNA-liikkeessä hinta oli 229 euroa ja Coline.fi myy puhelinta postikuluineen samaan hintaan.


Emporia Life ominaisuuksien summaus:
  • Hinta: n. 229 euroa
  • GSM 900/1800
  • Mitat: 112 x 55 x 26 mm
  • Paino: 152 g
  • Näyttö: 2,7 tuumaa, oranssi taustavalo
  • Akku: Li-Ion 3,7V/1000mAh, korvattavissa kolmella AAA-paristolla
  • Valmiusaika: jopa 200 h (valmistajan ilmoitus)
  • Puheaika: jopa 3 h (valmistajan ilmoitus)
  • Pakkauksen mukana puhelimen lisäksi:
    • litium-ioni akku
    • verkkolaturi
    • suomenkieliset käyttöohjeet
  • Keskeisiä ominaisuuksia:
    • turvapainike, joka soittaa 5 ennalta valittuun numeroon
    • kovat, säädettävät soittoäänet
    • tärinähälytys
    • 200 nimen puhelinmuistio
    • automaattinen näppäinlukko
    • herätyskello
    • laskin
    • lamppu
    • syntymäpäivämuistutus
    • asetusten kopiointi tekstiviestinä
    • puhelinmuistion etähallinta tekstiviestinä
  • Saatavia lisävarusteita:
    • lautaustelakka
    • matkalaturi
    • hands-free
    • jne.

Huomasin Mobiiliblogin postauksesta, että samalta valmistaja on julkaissut mysö designatumman Emporio Life Plus -mallin, jonka kuoret ovat kolhon muovin sijaan alumiinia ja pieniä yksityiskohtia on enemmän hiottu:



Plus-mallia ei ainakaan näillä näkymin saa Suomesta, jos laite kiinnostaa, niin kannattaa kuitenkin tiedustella saatavuutta normimallin maahantuojalta.

Kommentoi!
Kategoriat: vekottimet



PA kirjoitti 27.06.2008 - 09:31
Mietin viime keväänä ergonomiakurssilla hieman senioripuhelimia minäkin. Kummastutti, miksi ne vaikuttavat niin usein halvalla tehdyiltä. Luulisi, että heikkonäköinen arvostaisi kunnon näyttöä. Jos hyvin toimeentulevat keski-ikäiset ostavat iäkkäille vanhemmilleen puhelimen, en usko, että hinta on tärkein kriteeri.

Verkon yli kunnon web-käyttöliittymällä tapahtuva etähallinta voisi olla fiksu juttu. Näin puhelin voisi olla yksinkertainen, ja säätämisen voisivat hoitaa osaavammat lapset ja lapsenlapset.
erkka kirjoitti 27.06.2008 - 09:49
Pitäisikö sinun mielestäsi noissa olla kokonaan oma nappinsa tekstiviesteille?
Minttu kirjoitti 30.07.2008 - 16:03
Anopilla (85 v.) on tuo Emporia, ja hän pystyy vastaamaan ja häthätää soittelemaan. Ei puhettakaan tekstiviestien lähettelystä. Hänen ikäluokalleen ja osalle nuoremmistakin riittäisi vain soita-ja-vastaa -malli, mutta sellaista tuskin tulee koskaan markkinoille.
Ongelma toki poistuu omine aikoineen. Meikäläiset ehkä osaavat sitten käyttää tekstareitakin, kunhan vain näyttö on tarpeeksi iso.
mace kirjoitti 04.08.2008 - 15:43
Mä haluun puhelimeeni myös tuollaisen rakkaus-napin!
erkka kirjoitti 20.08.2008 - 09:55
Mace: Saisiko siitä instant Barry Whitea?
Anonyymi kirjoitti 29.09.2008 - 16:34

Mielenkintoinen laite. Taidan tilata yhden ihan tutustumista varten
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Info & Linkit
Vuorovaikutus, viestintä, internet, teknologia, media, kulttuuri ja muut huomionarvoiset asiat.
Tilaa blogi / Add to Google

erkka

Erkka Piirainen
Sijainti: Jyväskylä
Kuvat: Flickr
Podcast: Puhujainkulma Toinen blogi: Mainio


Sälä
Porukkaa sivulla:
hit counters